Mietteitä mäkituvalta – TAVAROIDEN TARINATAIVAS

Maalle kaipuun täyttymyksenä 13 vuotta sitten emme saaneetkaan pelkästään etsimäämme tosi halpaa taloa, jota ”sijoita raatamalla” -periaatteella kunnostaa. Punainen tupa omenapuiden ja valkoisten syreenien ympäröimänä oli kuin aikaikkuna, joka alkoi vastustamattomalla voimalla vetää puoleensa.

Enemmän kuin pois heitettävää ja uudistettavaa, löytyi tutkittavaa, ihmeteltävää ja opittavaa. Emme alkaneetkaan tehdä ja hankkia uutta, vaan saimme alkaa ottaa uudelleen käyttöön tavaroita, joilla on tarina.

u_vaaka_ulkotuli_sauna_terassi

Vanha saunan vesipata toimii tunnelmatulipaikkana nykysaunojille. Ajan patinoima vesisoikko viilentää kesäjuomat siinä missä modernimpi coolerikin.

u_pysty_korituoli_kattokruunu_saunakamari

Vakkoja on tehty käsityönä tavaran säilytykseen ja niitä on kulumisen myötä korjailtu ja paikkailtu. Kapeissa kangaspuissa kudotut ja keskeltä yhteen ommellut pellavaiset lakanat kyllä kutittelisivat, jopa raapisivat nykyihoa. Aikanaan ne ovat lisänneet käyttömukavuutta edeltäviin materiaaleihin verrattuna. Nyt ne tuovat patinaa ja tunnelmaa sisustukseen.

Mäkituvassamme on eletty aikana, jolloin lähes kaikki tehtiin omin käsin. Elettiin omavaraisesti ja yksinkertaisesti. Olemme löytäneet lähes kaikkea, mitä maaseututaloudessa on 1900-luvun aikaisempina vuosikymmeninä tarvittu elämiseen.

Vintagemuotia vintiltä löytyy vähemmän, mutta kovassa käytössä kulunutta, karunkaunista arjen tavaraa paljonkin. Kenelläkään meistä, vaikka kuinka kaupunkilaisiksi itsemme koemmekin, ei ole kovin monen sukupolven matka tähän elämään.

u_sauna_laudeliinat

Huolellisesti ommellut paikat ja nimikoinnit juuttisäkeissä ovat meille kulutussukupolvihyppäyksen tehneille ihmettelyn ja ihastelun kohde. Kuinka moni vielä osaa nimikoida? Siis mitä on nimikoiminen? Löytyykö monesta kauppakassista tai vanhoista farkuista paikkoja?

Nyt kesäsaunan laudeliinana toimivan juuttisäkin AS kertoo Alinasta, kylän ompelijattaresta, joka asui pikkutupaansa kahdestaan tyttärensä kanssa.

Vanhojen tavaroiden ja materiaalien säilömä historia lisää nykyasujan ja -saunojan onnellisuuden ja jatkuvuuden tunnetta.

 

Mietteitä mäkituvalta – TAVAROIDEN TARINATAIVAS

Maalle kaipuun täyttymyksenä 13 vuotta sitten emme saaneetkaan pelkästään etsimäämme tosi halpaa taloa, jota ”sijoita raatamalla” -periaatteella kunnostaa. Punainen tupa omenapuiden ja valkoisten syreenien ympäröimänä oli kuin aikaikkuna, joka alkoi vastustamattomalla voimalla vetää puoleensa.

Enemmän kuin pois heitettävää ja uudistettavaa, löytyi tutkittavaa, ihmeteltävää ja opittavaa. Emme alkaneetkaan tehdä ja hankkia uutta, vaan saimme alkaa ottaa uudelleen käyttöön tavaroita, joilla on tarina.

u_vaaka_ulkotuli_sauna_terassi

Vanha saunan vesipata toimii tunnelmatulipaikkana nykysaunojille. Ajan patinoima vesisoikko viilentää kesäjuomat siinä missä modernimpi coolerikin.

u_pysty_korituoli_kattokruunu_saunakamari

Vakkoja on tehty käsityönä tavaran säilytykseen ja niitä on kulumisen myötä korjailtu ja paikkailtu. Kapeissa kangaspuissa kudotut ja keskeltä yhteen ommellut pellavaiset lakanat kyllä kutittelisivat, jopa raapisivat nykyihoa. Aikanaan ne ovat lisänneet käyttömukavuutta edeltäviin materiaaleihin verrattuna. Nyt ne tuovat patinaa ja tunnelmaa sisustukseen.

Mäkituvassamme on eletty aikana, jolloin lähes kaikki tehtiin omin käsin. Elettiin omavaraisesti ja yksinkertaisesti. Olemme löytäneet lähes kaikkea, mitä maaseututaloudessa on 1900-luvun aikaisempina vuosikymmeninä tarvittu elämiseen.

Vintagemuotia vintiltä löytyy vähemmän, mutta kovassa käytössä kulunutta, karunkaunista arjen tavaraa paljonkin. Kenelläkään meistä, vaikka kuinka kaupunkilaisiksi itsemme koemmekin, ei ole kovin monen sukupolven matka tähän elämään.

u_sauna_laudeliinat

Huolellisesti ommellut paikat ja nimikoinnit juuttisäkeissä ovat meille kulutussukupolvihyppäyksen tehneille ihmettelyn ja ihastelun kohde. Kuinka moni vielä osaa nimikoida? Siis mitä on nimikoiminen? Löytyykö monesta kauppakassista tai vanhoista farkuista paikkoja?

Nyt kesäsaunan laudeliinana toimivan juuttisäkin AS kertoo Alinasta, kylän ompelijattaresta, joka asui pikkutupaansa kahdestaan tyttärensä kanssa.

Vanhojen tavaroiden ja materiaalien säilömä historia lisää nykyasujan ja -saunojan onnellisuuden ja jatkuvuuden tunnetta.

 

Hirressä!

Tänään kaiveltiin esiin historiaa 120 vuoden takaa, ehkä pidemmältäkin. Kallila oli välttänyt lähes kaiken uudistamisen meitä edeltäneillä vuosikymmenillä, emmekä mekään tilannetta juuri ole lähteneet muuttamaan. Ei ole vedetty vettä sisään, ei rakennettu vesivessaa tai saunaa. Torppa on onneksi rakennettu laakean kallion laelle.

kasteluetäisyydellä

Ei ole vaikea päätellä, mistä Kallila on saanut nimensä. Kuiva kallioinen mäki haastaa vähän puutarhuria, mutta on ollut hyvä vanhalle talolle.

Kaikesta tästä johtuen olemme elätelleet toivetta siitä, että mitään kovin mätää ei seinien sisältä löytyisi. Tilanne on ollut salaisuus meille kaikki 13 täällä viettämäämme vuotta.

seinat yleiskuva pysty

Tänään, koronan vuonna, kaivettiin osittaisen vuorauslaudan uusimisen vuoksi hirsipintaa näkyville. Ikkunoiden aluset ovat tällaisen vedettömän torpan kriittisimmät kohdat, kun vuosikymmenten sadevedet ovat etsineet reittejään rakenteisiin. Mikä ihana yllätys paljastuikaan, kun vain ylin, suoraan ikkunan alla oleva hirren osa oli hapertunut. Kaikki muu sen alla ja sivuilla oli ihan napakkaa tavaraa!

Toolboy on näppärä käsistään, poisti hapertuneen osan ja korvasi sen paksulla lankulla. Ikkunoiden ympärys tiivistettiin pellavarivellä. Seuraavaksi uutta tuulensuojalevyä pintaan, että pysyy kynttilöissä tuli syksyn pimeinä myrskyisinä iltoina. Tuulensuojalevyyn kiinnitetään vaakalaudat, joihin varsinaiset vuorauslaudat lyödään kiinni. Lopuksi sitten vaan punamultaa pintaan. Sitä ei kuulemma kokeilla omatuotantona😊

On hienoa saada jakaa historiaa Kustaa Stenvallin 1899 kymmenhenkiselle perheelleen rakentamassa talovanhuksessa. Malja mäkituville!

Meet the toolboy ja tuvan tuunausta

taimet120413Säätyyppi ei vieläkään ole muuttunut puutarhamyönteiseksi (pientä toivoa ehkä jo on). Taimet ovat hyvässä kasvussa, mutta ei niistä nyt vielä ihan hirveästi juttua revitä. Jatkan siis torppa-aiheilla.

Kallila on hyvin alkeellinen paikka. Siellä saa aloittaa alusta. Vähän niin kuin palata menneeseen maailmaan. Se on terapeuttista. Tänä keväänä on tarkoitus maalata ikkunanpokat ja -puitteet (vai ovatko ne sama asia?). Ikkunoitakaan ei kukaan ole onneksi keksinyt missään vaiheessa uusia, joten vanhoja ikkunanpuitteita päästää skrapaamaan. Sitä odotellessa…

Tuvassa ei ollut mitään työtasoa. Sellainen me päätettiin rakentaa. Mies teki muutama kesä sitten taksvärkkihomman naapurin maanviljelijäpariskunnalle (kun oltiin saatu paljon arvokkaita neuvoja, apua ja maatalouskoneita lainaksi). Hommana oli purkaa jotain kehikoita heidän kuivuristaan (tuo käytännön tekninen puoli on minulle vieraampi). MUTTA, siitä saatiin meille hienoa vanhaa paksua lautaa. Alunperin oli tarkoitus tehdä niistä polttopuita, mutta eihän sitä ole malttanut sellaiseen käyttää.

tyotason rakentamista tupaanAmerikkalaisilla kotirouvilla on kaikilla se pool boy. Näillä meidän leveysasteilla ei paljon uima-altaista (meillä on sitä paitsi aika jumalattoman monta oleellisempaa projektia ennen sitä) saati sitten niiden hoitajista haaveilla.

Tässä yhtenä päivänä se minulle sitten valkeni: meillä on paljon vanhaa korjattavaa, ja minulla on tosi taitava ja aikaansaava mies, jolla on paljon työkaluja. So meet my TOOLboy: tässä nikkaroimassa sitä suunnittelemaamme tuva työtasoa. (Hän on sitä paitsi juuri nyt sopivasti pois kotoa, joten en voi tätä aliasta hänellä hyväksyttää.) Lukekaa siis nopeasti!

 

Tässä alla työtaso valmiina. Minä uskaltauduin noin 30 vuoden tauon jälkeen koskemaan ompelukoneeseen ja sen verran osasin ommella suoraa saumaa, että sain nuo verhot aikaiseksi.

tuvan tyotaso valmiina

Yhdestä tuvan vanhasta pöydästä saatiin vanha lauta, josta tehtiin vielä avohylly kaiken maailman purnukoille ja tarpeellisille tavaroille:

tuvan hylly purnukoineen

TARINAA TORPASTA – Mäkitupalaisia ollaan

lehtijuttu jossa kallilan kuvaSen verran iloisesti narskui paksu pakkaslumi tänä aamunakin jalkojen alla (ja kerran kaaduin), ettei puutarhan möyhennys voi vielä olla ihan ensimmäisenä mielessä. Kirjoitusintoani tyydyttääkseni kertoilen nyt vähän torpasta itsestään.

Kallila – se on meidän ”tilan” nimi. (Olen jotenkin viehättynyt käyttämään tuota tila-nimitystä. Se antaa – ainakin paikalla käymättömälle – paljon vaikuttavamman kuvan asiasta).

Tilaan on kuulunut talo tontteineen ja pieni pläntti metsää Kallelan kylän laitamilta. Meille sitä metsäplänttiä ei edes tarjottu myyntiin, eikä meillä siihen olisi varmaan ollut varaakaan, mutta ainahan omavaraisuudesta – ei pelkästään nokkosen, vaan myös polttopuun suhteen voi haaveilla.

(Ja mies olisi kyllä tykännyt metsurin työvälineistöstä  monien muiden työvälineiden lisäksi.)

Lehtijutussa yleiskuva Kallelan kylästä sekä meidän torpasta kiviaitoineen.

Kallila on mäkitupalaistorppa. Maapalstan on yhdeltä kylän tilalliselta, Evert Wapolalta kontrahdilla saanut Kustaa Stenval niminen maataloissa töitä tehnyt mies.

Kuva

Meillä on olemassa alkuperäinen kontrahtikin Kustaan puumerkillä varustettuna. Kontrahdin mukaan ”Stenval saa yhden maakaistalen Wapolan mäkilohkosta, alkaen läheltä Tiinun torppa itänpäin kahdeksankymmentä (80) metteri pitkä ja leveys on koko sadan levus – eli Hasun vajasta Lallan vajan ja tämän kappalen saa hän kaiva pelloksi mitä kallioiden puolesta voi tehdä.” Lisäksi kontrahdissa määrättiin, että Stenval tekee Wapolan talolle joka vuosi kaksi työpäivää ”talon vuossa suvi aikana”.

Mäkitupalaisethan olivat maaseudun talojen palkollista työväkeä, joiden elinolosuhteiden parantamiseksi kontrahteja ja niiden myötä pikkutorppia alkoi 1700-luvun loppupuoliskolta lähtien syntyä. Voisikohan nykypäivän syrjäytymisen ehkäisyssä vielä ajatella jotain samoja periaatteita? Jos annettaisiin vaikkapa pieniä puutarhapalstoja ihmisten käyttöön osana sosiaalipalveluja…?

No kuitenkin, Kustaa rakensi vaimonsa kanssa palstalle talon vuonna 1899, ja seuraavina vuosina tässä pienen tuvan ja vielä pienemmän kamarin torpassa asui 12-henkinen perhe! Käsittääkseni kukaan lapsista ei edes kuollut pienenä. 1920- ja 30-luvuilla muutama heistä kyllä lähti Amerikkaan. Siitä muistoina löysin vinttiä kolutessani vanhan amerikankirjeen, jonka voin myös joskus tänne laittaa, kunhan sen Kallilasta löydän.

Kallila on saavuttanut pientä paikallista kuuluisuutta kiviaidoillaan, jotka yksi Kustaan lapsenlapsista, Oskar, on aikalailla itsekseen käsityönä tehnyt. Myös maakellari on rakennettu luonnonkivistä holvaamalla. Talossa ei ole koskaan ollut hevosta, muutama sika, kanoja ja olisiko lehmä ollut. Myöskään saunaa ei ole koskaan ollut (mutta saa tulla rakantamaan!). Kylässä on ollut yhteissauna, mikä on kuulemma ollut ihan yleinen käytäntö noihin aikoihin. Oli uutta minun historiantuntemukselleni.

Kallila oli samalla suvulla siihen asti, kun me sen ostimme. Se on säilynyt hyvin muuttumattomana koko 114 vuotisen historiansa ajan.

vanhoja kuvia kallilasta

Kasteluetäisyydellä…

… on nyt perustettu. Se oli työn ja tuskan takana (olen ehkä universumin huonoin ja kärsimättömin tietotekniinkan käyttäjä – tai sitten nämä alustat vaimitänämäsittenovatkin ovat ihan saamarin vaikeita käyttää).

Huhtikuun puoliväli lähestyy ja tänään tuli lunta vain noin kymmenisen senttiä. Mikä siis sen parempi päivä puutarha- ja torppariblogin avaamiselle. Tämä on yhden intomielisen harrastajapuutarhurin ja -torpparin päiväkirja. Intoa on edelleen enemmän kuin taitoa ja siksi jokainen onnistuminen on ihmeellinen yllätys ja epäonnistuminen oppia tuleville vuosille.

Muutama vuosi sitten päätin, että meidän perheen on aika aina välillä irtaantua kaupungista, päästä maaseudulle mullan tuoksuun. Tarvittiin siis torppa. Ja tietysti ajatuksen myyminen toiselle puoliskolle. Sille, jolla on hartiat, työkalut ja kaikkea sellaista näppärää taitoa, jolla päänitäyteiset visiot muuttuvat konkretiaksi.

Olen ylpeä siitä että olen luonut sekä sijoitus- että kiinteistönvälitysmaailmaan pari käytännöllistä uutta termiä. ”Sijoita raatamalla” on se sijoitusmaailmaan sopiva. Tällä ajatus myytiin sille perheen käytännöllisemmälle osapuolelle. Ostetaan TOSI halpa vanha torppa maalta ja sen jälkeen kaikki mitä sen eteen tehdään, on SIJOITTAMISTA. Se toimi!

Etsinnän ensisijainen kriteeri oli ”kasteluetäisyydellä”. Puutarhaa piti päästä hoitamaan. Sijainnin piti siis olla sellainen, että illassa ehtii käydä kotoa edestakaisin kastelemassa jos tarve vaatii. Tätä saa ihan vapaasti alkaa käyttää kiinteistöbisneksessä.

Image

Tuollainen löytyi. Tästä eteenpäin tulen kirjoittelemaan tänne kaikenlaisia kaupunkilaisharrastelijapuutarhurin ja -torpparin päiväkirjamerkintöjä. Saa lukea, kommentoida, neuvoa ja vinkata!