Mietteitä mäkituvalta – TAVAROIDEN TARINATAIVAS

Maalle kaipuun täyttymyksenä 13 vuotta sitten emme saaneetkaan pelkästään etsimäämme tosi halpaa taloa, jota ”sijoita raatamalla” -periaatteella kunnostaa. Punainen tupa omenapuiden ja valkoisten syreenien ympäröimänä oli kuin aikaikkuna, joka alkoi vastustamattomalla voimalla vetää puoleensa.

Enemmän kuin pois heitettävää ja uudistettavaa, löytyi tutkittavaa, ihmeteltävää ja opittavaa. Emme alkaneetkaan tehdä ja hankkia uutta, vaan saimme alkaa ottaa uudelleen käyttöön tavaroita, joilla on tarina.

u_vaaka_ulkotuli_sauna_terassi

Vanha saunan vesipata toimii tunnelmatulipaikkana nykysaunojille. Ajan patinoima vesisoikko viilentää kesäjuomat siinä missä modernimpi coolerikin.

u_pysty_korituoli_kattokruunu_saunakamari

Vakkoja on tehty käsityönä tavaran säilytykseen ja niitä on kulumisen myötä korjailtu ja paikkailtu. Kapeissa kangaspuissa kudotut ja keskeltä yhteen ommellut pellavaiset lakanat kyllä kutittelisivat, jopa raapisivat nykyihoa. Aikanaan ne ovat lisänneet käyttömukavuutta edeltäviin materiaaleihin verrattuna. Nyt ne tuovat patinaa ja tunnelmaa sisustukseen.

Mäkituvassamme on eletty aikana, jolloin lähes kaikki tehtiin omin käsin. Elettiin omavaraisesti ja yksinkertaisesti. Olemme löytäneet lähes kaikkea, mitä maaseututaloudessa on 1900-luvun aikaisempina vuosikymmeninä tarvittu elämiseen.

Vintagemuotia vintiltä löytyy vähemmän, mutta kovassa käytössä kulunutta, karunkaunista arjen tavaraa paljonkin. Kenelläkään meistä, vaikka kuinka kaupunkilaisiksi itsemme koemmekin, ei ole kovin monen sukupolven matka tähän elämään.

u_sauna_laudeliinat

Huolellisesti ommellut paikat ja nimikoinnit juuttisäkeissä ovat meille kulutussukupolvihyppäyksen tehneille ihmettelyn ja ihastelun kohde. Kuinka moni vielä osaa nimikoida? Siis mitä on nimikoiminen? Löytyykö monesta kauppakassista tai vanhoista farkuista paikkoja?

Nyt kesäsaunan laudeliinana toimivan juuttisäkin AS kertoo Alinasta, kylän ompelijattaresta, joka asui pikkutupaansa kahdestaan tyttärensä kanssa.

Vanhojen tavaroiden ja materiaalien säilömä historia lisää nykyasujan ja -saunojan onnellisuuden ja jatkuvuuden tunnetta.

 

Mietteitä mäkituvalta – TAVAROIDEN TARINATAIVAS

Maalle kaipuun täyttymyksenä 13 vuotta sitten emme saaneetkaan pelkästään etsimäämme tosi halpaa taloa, jota ”sijoita raatamalla” -periaatteella kunnostaa. Punainen tupa omenapuiden ja valkoisten syreenien ympäröimänä oli kuin aikaikkuna, joka alkoi vastustamattomalla voimalla vetää puoleensa.

Enemmän kuin pois heitettävää ja uudistettavaa, löytyi tutkittavaa, ihmeteltävää ja opittavaa. Emme alkaneetkaan tehdä ja hankkia uutta, vaan saimme alkaa ottaa uudelleen käyttöön tavaroita, joilla on tarina.

u_vaaka_ulkotuli_sauna_terassi

Vanha saunan vesipata toimii tunnelmatulipaikkana nykysaunojille. Ajan patinoima vesisoikko viilentää kesäjuomat siinä missä modernimpi coolerikin.

u_pysty_korituoli_kattokruunu_saunakamari

Vakkoja on tehty käsityönä tavaran säilytykseen ja niitä on kulumisen myötä korjailtu ja paikkailtu. Kapeissa kangaspuissa kudotut ja keskeltä yhteen ommellut pellavaiset lakanat kyllä kutittelisivat, jopa raapisivat nykyihoa. Aikanaan ne ovat lisänneet käyttömukavuutta edeltäviin materiaaleihin verrattuna. Nyt ne tuovat patinaa ja tunnelmaa sisustukseen.

Mäkituvassamme on eletty aikana, jolloin lähes kaikki tehtiin omin käsin. Elettiin omavaraisesti ja yksinkertaisesti. Olemme löytäneet lähes kaikkea, mitä maaseututaloudessa on 1900-luvun aikaisempina vuosikymmeninä tarvittu elämiseen.

Vintagemuotia vintiltä löytyy vähemmän, mutta kovassa käytössä kulunutta, karunkaunista arjen tavaraa paljonkin. Kenelläkään meistä, vaikka kuinka kaupunkilaisiksi itsemme koemmekin, ei ole kovin monen sukupolven matka tähän elämään.

u_sauna_laudeliinat

Huolellisesti ommellut paikat ja nimikoinnit juuttisäkeissä ovat meille kulutussukupolvihyppäyksen tehneille ihmettelyn ja ihastelun kohde. Kuinka moni vielä osaa nimikoida? Siis mitä on nimikoiminen? Löytyykö monesta kauppakassista tai vanhoista farkuista paikkoja?

Nyt kesäsaunan laudeliinana toimivan juuttisäkin AS kertoo Alinasta, kylän ompelijattaresta, joka asui pikkutupaansa kahdestaan tyttärensä kanssa.

Vanhojen tavaroiden ja materiaalien säilömä historia lisää nykyasujan ja -saunojan onnellisuuden ja jatkuvuuden tunnetta.

 

Hirressä!

Tänään kaiveltiin esiin historiaa 120 vuoden takaa, ehkä pidemmältäkin. Kallila oli välttänyt lähes kaiken uudistamisen meitä edeltäneillä vuosikymmenillä, emmekä mekään tilannetta juuri ole lähteneet muuttamaan. Ei ole vedetty vettä sisään, ei rakennettu vesivessaa tai saunaa. Torppa on onneksi rakennettu laakean kallion laelle.

kasteluetäisyydellä

Ei ole vaikea päätellä, mistä Kallila on saanut nimensä. Kuiva kallioinen mäki haastaa vähän puutarhuria, mutta on ollut hyvä vanhalle talolle.

Kaikesta tästä johtuen olemme elätelleet toivetta siitä, että mitään kovin mätää ei seinien sisältä löytyisi. Tilanne on ollut salaisuus meille kaikki 13 täällä viettämäämme vuotta.

seinat yleiskuva pysty

Tänään, koronan vuonna, kaivettiin osittaisen vuorauslaudan uusimisen vuoksi hirsipintaa näkyville. Ikkunoiden aluset ovat tällaisen vedettömän torpan kriittisimmät kohdat, kun vuosikymmenten sadevedet ovat etsineet reittejään rakenteisiin. Mikä ihana yllätys paljastuikaan, kun vain ylin, suoraan ikkunan alla oleva hirren osa oli hapertunut. Kaikki muu sen alla ja sivuilla oli ihan napakkaa tavaraa!

Toolboy on näppärä käsistään, poisti hapertuneen osan ja korvasi sen paksulla lankulla. Ikkunoiden ympärys tiivistettiin pellavarivellä. Seuraavaksi uutta tuulensuojalevyä pintaan, että pysyy kynttilöissä tuli syksyn pimeinä myrskyisinä iltoina. Tuulensuojalevyyn kiinnitetään vaakalaudat, joihin varsinaiset vuorauslaudat lyödään kiinni. Lopuksi sitten vaan punamultaa pintaan. Sitä ei kuulemma kokeilla omatuotantona😊

On hienoa saada jakaa historiaa Kustaa Stenvallin 1899 kymmenhenkiselle perheelleen rakentamassa talovanhuksessa. Malja mäkituville!

Kasteluetäisyydellä…

… on nyt perustettu. Se oli työn ja tuskan takana (olen ehkä universumin huonoin ja kärsimättömin tietotekniinkan käyttäjä – tai sitten nämä alustat vaimitänämäsittenovatkin ovat ihan saamarin vaikeita käyttää).

Huhtikuun puoliväli lähestyy ja tänään tuli lunta vain noin kymmenisen senttiä. Mikä siis sen parempi päivä puutarha- ja torppariblogin avaamiselle. Tämä on yhden intomielisen harrastajapuutarhurin ja -torpparin päiväkirja. Intoa on edelleen enemmän kuin taitoa ja siksi jokainen onnistuminen on ihmeellinen yllätys ja epäonnistuminen oppia tuleville vuosille.

Muutama vuosi sitten päätin, että meidän perheen on aika aina välillä irtaantua kaupungista, päästä maaseudulle mullan tuoksuun. Tarvittiin siis torppa. Ja tietysti ajatuksen myyminen toiselle puoliskolle. Sille, jolla on hartiat, työkalut ja kaikkea sellaista näppärää taitoa, jolla päänitäyteiset visiot muuttuvat konkretiaksi.

Olen ylpeä siitä että olen luonut sekä sijoitus- että kiinteistönvälitysmaailmaan pari käytännöllistä uutta termiä. ”Sijoita raatamalla” on se sijoitusmaailmaan sopiva. Tällä ajatus myytiin sille perheen käytännöllisemmälle osapuolelle. Ostetaan TOSI halpa vanha torppa maalta ja sen jälkeen kaikki mitä sen eteen tehdään, on SIJOITTAMISTA. Se toimi!

Etsinnän ensisijainen kriteeri oli ”kasteluetäisyydellä”. Puutarhaa piti päästä hoitamaan. Sijainnin piti siis olla sellainen, että illassa ehtii käydä kotoa edestakaisin kastelemassa jos tarve vaatii. Tätä saa ihan vapaasti alkaa käyttää kiinteistöbisneksessä.

Image

Tuollainen löytyi. Tästä eteenpäin tulen kirjoittelemaan tänne kaikenlaisia kaupunkilaisharrastelijapuutarhurin ja -torpparin päiväkirjamerkintöjä. Saa lukea, kommentoida, neuvoa ja vinkata!