Suomalainen maaseutu on meidän Toscana!

P1040678

Palsan kylän maisemaa.

Jäi se maaseutuasia ja maaseutumatkailu mietityttämään – tai on se mietityttänyt jo pidempäänkin. Pahimpien jyrinöiden ja sateen laannuttua lähdin pienelle maaseutumatkalle, oikein pohtimaan ja tallentamaan pohdintojani.

En ole sitten minkääntasoinen matkailuasiantuntija. Ihan sellaisella amatöörin avoimuudella olen ajellut joskus pitkinpoikin Toscanan pikkuteitä, Etelä-Ranskan maaseudulla tai Balkanin halki. Englannin maaseutua ja varsinkin Cornwallin maisemia olen aina rakastanut. Ja juu, on siellä aivan upeata, ja olisi taas ihanaa oleleilla millä tahansa noista seuduista.

P1040670

 

MUTTA, sitä mieltä olen vahvasti, ettei meidän täällä Suomessa pitäisi ollenkaan pitää kynttilää vakan alla omasta maaseudustamme. Vakka-Suomen maisemat ja kylät, joita olen viimeiset vuodet katsellut, hyväilevät näköhermoja ihan yhtälailla. Ja kyllä niissä olisi katseltavaa muillekin kuin tällaisella yksinkertaiselle maalaisherännäiselle.

Kyläkaupat ovat mennyttä aikaa, ja niiden perään haikailu ei liene realistista. Tämän Lahden kylänraitin ”remonttitaitoista ostajaa” odottelevan talovanhuksen uskoisi joskus toimineen asukkaille elintärkeänä kauppana.

Maaseudulla, ainakin tällä seudulla on kuitenkin kehitetty luovia ratkaisuja tilojen tuotteiden myymiselle. Täällä meidän suunnalla on yksi tie, Häähäntie-Peteksentie, joka johtaa suurinpiirtein Sairisten kylästä Vehmaantiellä Häähän ja Lahden kylien kautta Uudenkaupungin keskusta-alueen laitamille, jonka varrelta ei löydy enää yhtään kyläkauppaa. Lähes kaikki herkullisen kesäaterian ainekset sieltä silti pystyy hankkimaan.

Tälläisiin kyltteihin silmä osuu tämän tästä:

P1040657

Tällä kyltillä opastettiin ostoksille Häähän kylälle.

Kohteessa näyttää sitten useimmiten tältä:

P1040659

Siitä vaan valitsemaan päivän vihannekset ja juurekset tienvarren jääkaapista.

Maksu hoituu kätevästi ”kassalle”:

P1040663

Jos ei haluta olla ihan kasvislinjalla, löytyy senkin varalle.

Mainoskyltti oli kyllä jo vähän piilossa heinien keskellä, mutta itse elikoista varoitettiin näkyvämmin:

P1040658 P1040653

Sitten ihan supermercado-tyyppiseen myymälään:

P1040664

Niinkuin mainoskyltti kertoo, on tarjolla monenlaista.

Itsepalvelumyymälässä tarjonta ylitti vielä tienvarsimainonnan lupaukset:

P1040667 P1040666 P1040665

Ihan ongelmitta ei kaupankäynti näköjään toimi:

P1040668

Kamalasti mietityttää, ketkä kehtaavat käyttää väärin näin hyvin organisoitua ja hoidettua palvelua. Toivottavasti rehellisyys voittaa tyhmyyden!

Positiivista asiakaspalautetta oli jätetty ihan läjäpäin:

P1040669

Kannattaa lähteä ostoksille maaseudulle. Ja muutenkin katsella ympärilleen, ettei pääse menemään tällaiset maisemat ohi!

P1040671