Omin käsin onnea

Eipä tullut tänäkään äitienpäivänä aamiaista vuoteeseen, äitienpäiväkorttia, ruusupuskaa tai itse kerättyä valkovuokkokimppua. Ennen kello 11.30 en nähnyt vilaustakaan tyttärestä. Toolboyn kanssa pääsin sen sijaan hommiin heti aamutunneilla. Välittömästi aamukahvien jälkeen kiivettiin henkilönostimelle ja aloitettiin vuorauslautojen kiinnitys ajan hapertamien vanhojen lautojen tilalle.

Samaan tapaan, pienillä variaatioilla, ovat äitienpäivät sujuneet tähänkin asti. Silti tänäkin vuonna sain lahjan, jota enempää ei koskaan konsanaan voisi toivoa: itse ja yhdessä tehdyn, isän ja tyttären yhteistyöllä. Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa – 16-vuotiaan flegmaattisuudella ja pienesti pakotettuna (ainakin kunnes pääsi käyttämään jiirisirkkeliä). Mutta aikaansaaden kuitenkin.

kesakeittio pysty

Kallilassa on aina tehty itse ja jämäpaloista. Viime kesänä kehittelimme kesäkeittiön muutamasta kuormalavasta ja hylätystä tiskipöydän levystä. Siitä tuli ihan omaan silmään sopiva ja toimivakin.

Jatkoa seurasi tänä keväänä, kun äitienpäivän sydäntä pusertava lahjani oli itse tehty tiskien kuivausteline kesäkeittiöön. Yhdessä sahattu, mallailtu, liimattu ja öljytty.

Itse tehdyn leima tuo rakkauden arjen askareisiin<3

Kauniita äitienpäivän 2020 viimeisiä hetkiä kaikille äideille ja äitejä muistaneille!

 

 

Mietteitä mäkituvalta – TAVAROIDEN TARINATAIVAS

Maalle kaipuun täyttymyksenä 13 vuotta sitten emme saaneetkaan pelkästään etsimäämme tosi halpaa taloa, jota ”sijoita raatamalla” -periaatteella kunnostaa. Punainen tupa omenapuiden ja valkoisten syreenien ympäröimänä oli kuin aikaikkuna, joka alkoi vastustamattomalla voimalla vetää puoleensa.

Enemmän kuin pois heitettävää ja uudistettavaa, löytyi tutkittavaa, ihmeteltävää ja opittavaa. Emme alkaneetkaan tehdä ja hankkia uutta, vaan saimme alkaa ottaa uudelleen käyttöön tavaroita, joilla on tarina.

u_vaaka_ulkotuli_sauna_terassi

Vanha saunan vesipata toimii tunnelmatulipaikkana nykysaunojille. Ajan patinoima vesisoikko viilentää kesäjuomat siinä missä modernimpi coolerikin.

u_pysty_korituoli_kattokruunu_saunakamari

Vakkoja on tehty käsityönä tavaran säilytykseen ja niitä on kulumisen myötä korjailtu ja paikkailtu. Kapeissa kangaspuissa kudotut ja keskeltä yhteen ommellut pellavaiset lakanat kyllä kutittelisivat, jopa raapisivat nykyihoa. Aikanaan ne ovat lisänneet käyttömukavuutta edeltäviin materiaaleihin verrattuna. Nyt ne tuovat patinaa ja tunnelmaa sisustukseen.

Mäkituvassamme on eletty aikana, jolloin lähes kaikki tehtiin omin käsin. Elettiin omavaraisesti ja yksinkertaisesti. Olemme löytäneet lähes kaikkea, mitä maaseututaloudessa on 1900-luvun aikaisempina vuosikymmeninä tarvittu elämiseen.

Vintagemuotia vintiltä löytyy vähemmän, mutta kovassa käytössä kulunutta, karunkaunista arjen tavaraa paljonkin. Kenelläkään meistä, vaikka kuinka kaupunkilaisiksi itsemme koemmekin, ei ole kovin monen sukupolven matka tähän elämään.

u_sauna_laudeliinat

Huolellisesti ommellut paikat ja nimikoinnit juuttisäkeissä ovat meille kulutussukupolvihyppäyksen tehneille ihmettelyn ja ihastelun kohde. Kuinka moni vielä osaa nimikoida? Siis mitä on nimikoiminen? Löytyykö monesta kauppakassista tai vanhoista farkuista paikkoja?

Nyt kesäsaunan laudeliinana toimivan juuttisäkin AS kertoo Alinasta, kylän ompelijattaresta, joka asui pikkutupaansa kahdestaan tyttärensä kanssa.

Vanhojen tavaroiden ja materiaalien säilömä historia lisää nykyasujan ja -saunojan onnellisuuden ja jatkuvuuden tunnetta.

 

Mietteitä mäkituvalta – TAVAROIDEN TARINATAIVAS

Maalle kaipuun täyttymyksenä 13 vuotta sitten emme saaneetkaan pelkästään etsimäämme tosi halpaa taloa, jota ”sijoita raatamalla” -periaatteella kunnostaa. Punainen tupa omenapuiden ja valkoisten syreenien ympäröimänä oli kuin aikaikkuna, joka alkoi vastustamattomalla voimalla vetää puoleensa.

Enemmän kuin pois heitettävää ja uudistettavaa, löytyi tutkittavaa, ihmeteltävää ja opittavaa. Emme alkaneetkaan tehdä ja hankkia uutta, vaan saimme alkaa ottaa uudelleen käyttöön tavaroita, joilla on tarina.

u_vaaka_ulkotuli_sauna_terassi

Vanha saunan vesipata toimii tunnelmatulipaikkana nykysaunojille. Ajan patinoima vesisoikko viilentää kesäjuomat siinä missä modernimpi coolerikin.

u_pysty_korituoli_kattokruunu_saunakamari

Vakkoja on tehty käsityönä tavaran säilytykseen ja niitä on kulumisen myötä korjailtu ja paikkailtu. Kapeissa kangaspuissa kudotut ja keskeltä yhteen ommellut pellavaiset lakanat kyllä kutittelisivat, jopa raapisivat nykyihoa. Aikanaan ne ovat lisänneet käyttömukavuutta edeltäviin materiaaleihin verrattuna. Nyt ne tuovat patinaa ja tunnelmaa sisustukseen.

Mäkituvassamme on eletty aikana, jolloin lähes kaikki tehtiin omin käsin. Elettiin omavaraisesti ja yksinkertaisesti. Olemme löytäneet lähes kaikkea, mitä maaseututaloudessa on 1900-luvun aikaisempina vuosikymmeninä tarvittu elämiseen.

Vintagemuotia vintiltä löytyy vähemmän, mutta kovassa käytössä kulunutta, karunkaunista arjen tavaraa paljonkin. Kenelläkään meistä, vaikka kuinka kaupunkilaisiksi itsemme koemmekin, ei ole kovin monen sukupolven matka tähän elämään.

u_sauna_laudeliinat

Huolellisesti ommellut paikat ja nimikoinnit juuttisäkeissä ovat meille kulutussukupolvihyppäyksen tehneille ihmettelyn ja ihastelun kohde. Kuinka moni vielä osaa nimikoida? Siis mitä on nimikoiminen? Löytyykö monesta kauppakassista tai vanhoista farkuista paikkoja?

Nyt kesäsaunan laudeliinana toimivan juuttisäkin AS kertoo Alinasta, kylän ompelijattaresta, joka asui pikkutupaansa kahdestaan tyttärensä kanssa.

Vanhojen tavaroiden ja materiaalien säilömä historia lisää nykyasujan ja -saunojan onnellisuuden ja jatkuvuuden tunnetta.

 

Hirressä!

Tänään kaiveltiin esiin historiaa 120 vuoden takaa, ehkä pidemmältäkin. Kallila oli välttänyt lähes kaiken uudistamisen meitä edeltäneillä vuosikymmenillä, emmekä mekään tilannetta juuri ole lähteneet muuttamaan. Ei ole vedetty vettä sisään, ei rakennettu vesivessaa tai saunaa. Torppa on onneksi rakennettu laakean kallion laelle.

kasteluetäisyydellä

Ei ole vaikea päätellä, mistä Kallila on saanut nimensä. Kuiva kallioinen mäki haastaa vähän puutarhuria, mutta on ollut hyvä vanhalle talolle.

Kaikesta tästä johtuen olemme elätelleet toivetta siitä, että mitään kovin mätää ei seinien sisältä löytyisi. Tilanne on ollut salaisuus meille kaikki 13 täällä viettämäämme vuotta.

seinat yleiskuva pysty

Tänään, koronan vuonna, kaivettiin osittaisen vuorauslaudan uusimisen vuoksi hirsipintaa näkyville. Ikkunoiden aluset ovat tällaisen vedettömän torpan kriittisimmät kohdat, kun vuosikymmenten sadevedet ovat etsineet reittejään rakenteisiin. Mikä ihana yllätys paljastuikaan, kun vain ylin, suoraan ikkunan alla oleva hirren osa oli hapertunut. Kaikki muu sen alla ja sivuilla oli ihan napakkaa tavaraa!

Toolboy on näppärä käsistään, poisti hapertuneen osan ja korvasi sen paksulla lankulla. Ikkunoiden ympärys tiivistettiin pellavarivellä. Seuraavaksi uutta tuulensuojalevyä pintaan, että pysyy kynttilöissä tuli syksyn pimeinä myrskyisinä iltoina. Tuulensuojalevyyn kiinnitetään vaakalaudat, joihin varsinaiset vuorauslaudat lyödään kiinni. Lopuksi sitten vaan punamultaa pintaan. Sitä ei kuulemma kokeilla omatuotantona😊

On hienoa saada jakaa historiaa Kustaa Stenvallin 1899 kymmenhenkiselle perheelleen rakentamassa talovanhuksessa. Malja mäkituville!

Great (cider) expectations

Kevät on harrastajatorpparin ja -puutarhurin parasta aikaa. Kaikki on vielä edessä ja mahdollista. Joka puolella on lupausta kasvusta, kukinnoista, marjoista ja hedelmistä. Tänään katse kääntyi hedelmäosastolle ja kauniisiin omenankukan nuppuihin. Jos kaudesta tulee suotuisa, voi odotettavissa olla samanlainen runsas ja hyvälaatuinen sato kuin viime vuonnakin.

Uudet itse istuttamamme, nyt noin 10-vuotiset puut tuottivat kauniin sadon. Vuosikymmenet torpan pihalla pahuuden vallassa kasvaneet puuvanhukset palkitsivat meitä siitä, että olemme raivanneet puutarhaa heidän ympäriltään ja silloin tällöin vähän karsineet huonoimpia oksia. Torppaelämämme alkuvaiheessa omenat olivat pienia, kovia ja karvaan happamia. Nyt nekin yllättäen tuottivat makoisan runsaan sadon<3

Sitten alkoi taas vähän suussa napsata. Viime vuoden sadon hyödyntämispohdinnassa päädyimme kokeilemaan siiderin valmistusta. Siiderin valmistukseen löytyy googlaamalla vaikka kuinka paljon ohjeita. Se ei ole vaikeaa, mutta vähän ajankäyttöä ja perehtymistä vaativaa kuitenkin. Itse aloitimme Strömsön ohjeilla ja jatkoimme sitten sen pohjalta perehtymistä.

Siideriprojektin alkusysäyksenä oli vanhoista nurkista tehty kaunis pullolöytö. Pullon putsaus tuotti päänvaivaa – olihan se koitunut muun muassa yhden jo hyvin muumioituneen pikku hiiren viimeiseksi leposijaksi. Kiehuvan kuuman veden, pesuaineen ja hienon hiekan yhdistelmä tuotti puhtaan lopputuloksen.

60-70 kiloa omenoita tuotti paikallisella mehuasemalla puristettuna 40-50 litraa hyvää mehua. Osa siitä juotiin syksyn aikana. Osa laitettiin pulputtamaan siideriksi. Pulputusta kesti vajaan kuukauden. Itse pullotimme juoman jo tässä vaiheessa ja lisäsimme jokaiseen pulloon vähän sokeria poreiden muodostumiseksi.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ei kun skål!

Malja uudelle kasvulle!

Symbioottisen rakkauteni kohteet

Meillä on kovin erilaisia, välillä outojakin kiintymyksen ja muiden tunteiden kohteita. Jollekin turvallisuuden ja kontrollin tuntua tuo vessapaperin tai voin hamstraaminen. Toinen järjestelee postimerkkejään, puunaa autoaan tai tekee jotakin paljon paljon kinkympää. Minun pehmeä kohtani ovat puhtaat ja hyvässä järjestyksessä olevat leikkuulautani. Pestyinä ja sitruunalla käsiteltyinä, eri puolille tuvan pienessä keittiönurkkauksessa aseteltuina.

Niiden äärelle eristäydyn maailmasta. Sulkeudun oman turvallisen kuplani sisään. Pilkon, silppuan, siivutan ja hakkaan. Niiden ylle vuodatan sipulin, herkistymisen, kiukun ja raivonkin kyyneleitä. Ne ottavat tunteenpurkaukseni niin ilossa kuin surussakin vastaan lempeästi ja kyseenalaistamatta.

En varmasti koskaan kyllästy ihastelemaan maan antimien värejä, sävyjä ja muotoja leikkuulaudallani. Olen yrittänyt miettiä asioita, joissa olisin oikein hyvä. Yhden olen keksinyt: kasvisten ja vihannesten pilkkomisessa. Tähän hyvyyden tunteeseen yhdistyvät ihanaksi sekamelskaksi kaikki tässä kirjoittamani asiat.

Tunnustan, minulla on symbioottinen suhde leikkuulautoihini. Osa niistä on uudempia, ystäviltä saatuja hienon käsityötaidon tuloksia. Yksi edelleen käytössä olevista aarteista on muisto torppamme asukkaista ajalta paljon ennen meitä.

Tavarat, joilla on tarina, maustavat ruoan paremmaksi ja kytkevät meidät ihanaan ihmisyyden jatkuvaan ketjuun.

Avoin lasagne – erilainen pääsiäisen herkku (siis oikeasti: NIIN hyvää)

Makunystyröitä hyväilevä ja täyteläinen ruoka – ja pastaan tulevaa kananmunaa lukuun ottamatta vegaaninen. Lasagnelevyn voi korvata itketetyllä ja paistetulla munakoison siivulla. Hyvin toimii niinkin.

Ruotsalainen Trädgårdstider on mukava ja hyvin tehty puutarhaohjelma, jonka joka jaksossa sympaattinen kokki Tareq Taylor kokkaa ryhmälle jotain hyvää. Nyt saatiin inspiraatio avoimesta lasagnesta, jonka jokainen voi oman maun mukaan koota itse lautaselleen. Googlaa tareq taylor öppen lasagne, niin pääset alkuperäisen ohjeen äärelle. Kokeileva puutarhuri ja kokki muuntelee oman pihan antimien rajoissa miten haluaa.

Kun oikein suurennunslasilla tarkasteli puutarhaa, löytyi pastataikinan joukkoon jo nokkosta. Kauniita pieniä lehtiä, jotka pikaisen ryöppäyksen jälkeen muuttuvat heleän vihreiksi. Puristele pieneksi palloksi niin, että vedet lähtevät. Hienonna sitten terävällä veitsellä mahdollisimman pieneksi silpuksi.

Tareqin ohjeella taikinasta tuli sopivan napakka. Ainoa muunnos ohjeeseen oli ryöpätty ja silputtu nokkonen. Durum- ja tavallisen vehnäjauhon sekoitus toimi hyvin. Pastajauhoja saa nykyään melkein mistä tahansa kaupasta, mutta jos tykkää tunnelmasta ja haluaa tukea pienyrittäjiä, kannattaa Turussa poiketa esimerkiksi Italian herkut -putiikissa. Helposti sieltä tarttuu mukaan muutakin.

Toolboy toimi jälleen nimensä mukaisesti ja saapui kaupungista pastakone kainalossaan. Täytyy todeta, että lopputulos on erilainen kuin kaulimella. Silläkin toki onnistuu, mutta todella hienosti ja nopeasti sai ohutta levyä aikaiseksi konetta veivaamalla. Ihan hauskaa yhdessä puuhastelua myös!

On tomaattikastikkeita ja sitten on The T-o-m-a-a-t-t-i-k-a-s-t-i-k-k-e-i-t-a. Tämä on ehdottomasti yksi the-versio. Pitkään hauduteltu – sipuleilla, porkkanalla, varsisellerillä, parmesanjuuston kannoilla (ai juu, tässä toinen poikkeama vegaanisesta) ja kuivilla leipäpaloilla höystetty tomaattikastike vie ihan oikeasti kielen mennessään. Tareqin ohjeeseen lisäsin ainoastaan vähän (max 1-2 tl) sokeria, jota mielestäni tomaatti aina vaatii taittuakseen suuhun sopivammaksi.

Sitten vaan munakoiso siivuiksi, itketys suolalla ja paistaminen kuumassa öljyssä pannulla. Lisukkeeksi tehtiin kotipihan lipstikkaa ja muita tykötarpeita vielä odotellessa pesto rukolasta, basilikasta ja auringonkukansiemenistä. Pasta leikattiin sopivan kokoisiksi levyiksi keitettiin suolalla maustetussa vedessä ihan vain pari minuuttia. Sitten vaan kerroksia kokoamaan omalle lautaselle ja lopuksi vähän parmesanjuustoa päälle. Ja todellakin, nälkä tulee näin muistellessakin.

Niin kiire oli herkutella, että itse annoksesta ei tullut enää kuvaa:) Sen korvatkoon kuva istutuksia odottamaan muokatusta kasvimaasta sekä elävästä pääsiäiskoristeestamme, puolisoa itselleen huutelevasta fasaanikukosta. Ah, mitä kaikkea ihanaa on taas odotettavana ja seurattavana!

Uuden kasvukauden herkkuja odotellessa

Vaikka kuinka tuijottelee pihapiirin reunamia, ei vielä pistä kuin aivan pieninä alkuina silmään kevään ensiherkut. Jos lämpöä nyt riittää, ei kestä kauan, kun saa poimia ensimmäiset tuoreet nokkoset, ryöpätä ne ja keittää keitoksi tai leipoa piiraaksi. Nokkospestokin jo kutkuttelee mielen makunystyröitä.

Kun maa ei vielä tuota uutta satoa, pääsee tunnelmaan onneksi edelliskauden terveellisillä herkuilla. Talvikautta on helpottanut hartaudella kasvatetut ja kuivatut edelliskauden yritit ja luonnonkasvit. Pelkästään purkkien tuijottelu on terapeuttista!

yrtit lasipurkeissa 2019 sato vaaka

leipa ohje martat

 

 

Kuivattu nokkonen tuo hyvän lisän ja värin leipään. Torpalle tuli hankittua tarpeet oheisen Marttojen vuokaleipäohjeen mukaan.

Marttojen ruoka-ja leivontaohjeet ovat tosi hyviä perusohjeita, joihin voi halutessaan tehdä pieniä omia lisäyksiä ja muunnelmia.

Kuivattu nokkonen sopii hyvin leipään kuin leipään. Luomukauraleseet ja täysjyväohrajauhot toimivat hyvin vehnäjauhoihin yhdistettynä.

Tuloksena ihanan pehmeä leipä upean rapealla kuorella!

 

leipa leikattu veitset taustalla -pysty

Marttojen ohjeesta pienesti tuunatulla nokkosleivällä nautiskellaan tämä kevät. Varsinkin näin vapaa-ajan asunnolla on hyvä löytää yksi mieluinen ohje ja ostaa siihen tarpeet, eikä ostaa kaappia täyteen eri reseptien aineksia.

 

 

Puutarhanhoitoa koronan aikaan

Korona ja poikkeusolot nostavat torppailun ja puutarhaunelmoinnin ihan uuteen arvoon. Minkä suloisen arjen pakotien vanhan pihapiirin hoitotyöt tarjoavatkaan.

Kasteluetäisyydellä herää tämän kevään myötä taas henkiin. Mansikan kasvatusta kotipuutarhassa on kokeiltu pari kesää. Ammattiviljelijöiden tekemänä se kyllä näyttää huomattavasti helpommalta kuin täällä vapaa-ajan torpparin hikipajassa.

mansikkamaa perkausvaihe karryissa haketta pysty

Talven aikana kuivuneet mansikanlehdet harjaillaan rivistöjen väliin maata muhevoittamaan. Kuntoilusta käy juurtuneiden rönsyjen maasta kaivaminen. Varsinkin, kun se olisi pitänyt tehdä jo edellisen satokauden päätteeksi. Toolboy keväthuolsi ja otti käyttöön haketuskoneen. Valmis hake odottaa levitystä maalle.

mansikkamaa perkaamaton pysty

Kuten kuvasta näkyy, nuori mansikkamaa tuottaa suuren määrän rönsyjä. Ne ovat juurtuneet, syksyllä kyllä irrotettu emotaimesta, mutta voimien loppuessa jätetty maahan talven yli. Katsotaan, mitä niistä syntyy tämän kevään aikana…

mansikantaimet ruukussa vaaka

Maasta kaivettuja juurtuneita versoja kannattaa ottaa talteen oman tarpeen mukaan. Niillä voi täydentää omaa maata, laajentaa viljelystä entisestään tai perustaa vaikka taimikirppiksen. Nähtäväksi jää, miten nämä talven yli maassa kasvaneet ja nyt ylös kaivetut yksilöt käyttäytyvät.

mansikkamaa valmis pysty

Lopussa kiitos seisoo. Huoltoraivaus on tehty ja hake levitetty. Ei tämä yhtä dramaattista ole kuin rakkaus koleran aikaan, mutta vähintäänkin terapeuttista ja opettavaisen hyödyllistä. Ja ai niin. Torppa-aamiaistemme lempiohjelmasta, ruotsalaisesta Trädgårdstideristä, löytyi (kiitos Malin) tämän kevän lannoitekokeilu: guldvatten. Siitä sitten vähän myöhemmin. Ei muuta kuin juomaan vettä, joka varmasti toimii tähän tarkoitukseen juomista parhaiten.

AARTEITA SILLE, KEN NE AARTEIKSI KOKEE – Tavaroita, joilla on tarina

Vanhojen nurkkien raivaus on tuonut päivänvaloon jo ajan taakse jääneitä tavaroita ja tarvikkeita.

Yksistä sellaisista ei vielä ole kuvaa, mutta tulee aikanaan, kun vähän paremmin taltioin itse Alinantupaa sisältä: tupaa raivatessani käsiini osui nippu kankaita, joita olin jo heittämässä pois. Kun sitten levittelin niitä, huomasin, että ne olivat erittäin hyvälaatuisesta kankaasta hyvin tehdyt verhot. Sitten katselin ympärilleni ja totesin, että ne oli valmistanut joku, jolla oli värisilmää. Koko pieni tupa ja kamari oli oikeasti joskus mietitty värimaailmaltaan toimivaksi kokonaisuudeksi. Mieleeni tuli Alina, kylän ompelija, joka on laittanut pienen kotinsa tyttärelleen ja itselleen kivaksi. Silmä kauneudelle, väreille ja hyvälle kädenjäljelle on ollut olemassa, vaikka onkin eletty hyvin yksinkertaista ja vaatimatonta elämää.

image

Kaikki on käytetty hyödyksi. Vintiltä löytyi vahvoja ja edelleen erittäin hyväkuntoisia kankaita, jotka näyttävät siltä, että ne olisi valmistettu aukileikatuista juuttisäkeistä.

Ne siintävät silmissämme jo tulevan Alinantuvan saunan laudeliinoina…

image

Tiilet irroteltiin vanhan saunan hormista. Ne ovat vuosikymmeniä toimineet kylän naakkayhteisön yhden pariskunnan pesän perustuksena. Nyt ne odottelevat inspiraatiota uudesta käyttötarkoituksesta.

image

Olisikohan Alinan Kaisa tällä joskus istuskellut? Tulevaisuudessa sen sisältä tulee todennäköisesti  kasvamaan jotakin vihreää, ellei jopa kukkivaakin. Niinpä, tavaroita, joilla on tarina.