Mökkipihan kausi – Pölyttäjien puutarhaksi

Uusi kasvun ja kauneuden kausi on alkamassa. Oi, kuinka sitä on odotettukaan! Puutarhan – ja varsinkin puutarhurin – osoittaessa talvihorroksesta heräilemisen merkkejä, alkaa malttamaton visiointi ja haaveilu tulevan kauden projekteista ja kokeiluista.

Alkuun pääsy vaatii aina vähän jumppaa, jotta varmistetaan, etteivät puut ja pensaat valtaa kaikkea tilaa rakennuksilta ja kulkureiteiltä.

Yksi ajatus on ollut harrastelijapuutarhurilla työn alla jo pidempään. Koronan pysähdyttämän pakollisen lepokauden aikana se vahvistui entisestään.

Puutarhaa on kehitettävä entistäkin pölyttäjäystävällisemmäksi. Tarvitsemme puhtautta, luonnonmukaisuutta, lehtivihreää, vitamiineja ja ennen kaikkea puutarhan kauneutta pysyäksemme vahvoina, terveinä ja onnellisina.

Katso tästä, mitä – ja varmaan paljon muutakin – tulee olemaan puutarhakausi Kallilassa vuonna 2021.

RUOKAA RIISTASTA, Osa 1: Metsästä lautaselle

Kasteluetäisyydellä kertoo kesästä. Rakas torppamme on paremmin varusteltu elämään kesä- kuin talvikaudella – eli ei juurikaan varusteltu 😊 Nyt, keskellä totisinta talvea, on pompsahdellut eteen asioita, jotka tuovat ah, niin ihanasti kesää sekä mielelle että kielelle. Ensin Meidän Mökki -lehden juttu, jonka vehreänvihreät aurinkoiset kuvat nostivat kesänkaipuun aivan kaakkoon. Kallilan lisäksi kirjoitin lehdessä pihasuosikeistani kantopuutarhasta ja risuaidasta, joiden kanssa puuhasteluun pääsemistä maltan tuskin odottaa.

Meidän Mökki 1/2021

En vain voi sille mitään, että kaikki muu liikunta ja fyysinen aktiivisuus tuntuu keinotekoiselta ja jotenkin mitättömältä. Sitä tekee, kun tietää hyvinvointi- ja terveysfaktat, mutta ei millään tapaa suuresta rakkaudesta kuitenkaan. Mutta auta armias, kun kevätaurinko alkaa vähänkin lämmittää ja sulattaa maata, ja saat käteesi lapion, kuokan tai talikon – silloin ei pohdita terveysvaikutuksia, mutta fyysinen ponnistelu pihalla kestää tunteja päivittäin. Ja pelkästään rakkaudesta lajiin.

Pihapäivän päätteeksi jokainen lihas kropassa huutaa riemukkaasti tehdystä työstä ja tekijä näkee kättensä jäljen. Tammikuun Meidän Mökki -lehden numerosta lisää, jos rakkaus risuihin sun muuhun kuuluu omien rakkauksiesi joukkoon.

Toinen talven iloinen yllätys saatiin viime viikolla. Kalannin Erämiesten puheenjohtaja Veli-Matti Virtanen soitteli Toolboylle ja ilmoitti, että alkusyksyllä sovitut kaadot on kaadettu, ja kahden peuran lihat odottavat kaupunkilaisherkuttelijoita. Ei muuta kuin suurella riemulla ensin ostamaan vakuumikone ja -pusseja ja sitten keskellä sakeinta räntä- ja vesisadetta kohti Kalantia ja Peteksen Hirviseurueen lahtivajaa. Kapenevien ja aina vain mutkaisempien teiden päästä löytyi hyvin hoidettu ja organisoitu sekä tämän päivän hygieniavaateet täyttävä pieni teurastamo sekä lihojen leikkaus- ja pakkaustila. Seurueen 28 jäsenestä paikalla oli muutamia ja saimme ystävällisen perehdytyksen lihan eri osiin ja pakkaamiseen.

Meille kaupunkilaisille pelkkä lihakappaleiden tunnistaminen ja vakuumipakkaus oli riittävän suuri seikkailu ja ponnistus.

Pakkaamisen lomassa saimme kuulla, että Peteksen Hirviseurue kaataa vuosittain yhden peuran jokaiselle jäsenelleen. Muutama kaadetaan yhteisesti koko seurueelle, ja niistä tehdään makkaroita, metvurstia ja muita veden kielelle nostattavia herkkuja. Näiden lisäksi kaadetaan muutama, meidän ostamamme tapaan, ”remonttirahoiksi”, kuten puheenjohtaja Veli-Matti asiaa kuvaili. Näiden ylimääräisten kaatojen ansiosta oli esimerkiksi lahtimajan teurastamohuone saanut juuri uudet ruostumattomasta materiaalista rakennetut ja hygieniavaatimukset täyttävät varustukset.

Kaiken kaikkiaan Kalannin Erämiehet ry:ssä on 350 jäsentä ja se koostuu kolmesta eri hirviporukasta. Seuran toiminta on aktiivista, hyvin suunniteltua ja hankkeistettua. Eläinkannan hallinta ja kurissa pito on yksi metsästäjien perustehtävä, ja Kalannissa on tässä onnistuttu hyvin. Tästä on palkintona suhteellisen runsas kaatolupien määrä vuosittain. Erityisesti panostetaan siihen, että metsästystä suoritetaan niissä paikoissa, joissa riistaeläinten aiheuttamia liikennevahinkoja sattuu eniten. Myös ruokintapaikat sijoitellaan samoista lähtökohdista.

Filettä, niskaa ja paistia. Rasvan poistaminen on valmistettaessa tärkeää, koska peuran rasva ei kuulemma lisää ruoan herkullisuutta.

Ulkopuoliselle metsästys ruokintapaikkoineen saattaa tuntua helpolta hommalta. Sitä säätelevät kuitenkin hyvin tarkat ohjeet koskien kuinka monta pukkia, vasaa tai naarasta saa kaataa, millaisilla sarvilla varustettua yksilöä ei saa kaataa ja niin edelleen.

Riistanhoito on metsästysseurojen tärkeä tehtävä liittyen niin vieras- tai haitallisten lajien ehkäisyyn, linnunpönttöjen rakentamiseen tai tietoisuuden ja aktiivisuuden lisäämiseen erilaisissa tapahtumissa ja perhepäivissä. Useimmiten metsästäjien vastuulla on myös liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneiden eläinten etsiminen ja lopettaminen. Hienoa, kun saa kuulla ja oppia uutta. Ja huomata, kuinka paljon tärkeitä asioita tapahtuu kulissien takana, tällaisen tavallisen tallaajan edes huomaamatta niitä toimenpiteitä, joiden tekemättä jättämisen kyllä huomaisi useampi.

Jauhelihaa vähän pidemmäksi aikaa. Hampurilaisissa testattiin ja herkulliseksi todettiin heti pakkausiltana.

Niinpä, tarina lautasellasi olevasta ruoasta maustaa sen paremmaksi. Kiitollisena taas tästäkin kokemuksesta kaikille osallisille<3.

Varsinaisista ruokakokeiluista vähän myöhemmin, kun jo johdannosta siihen syntyi näin paljon tekstiä. Sen verran voi todeta, että kahdesta ruhosta tulee AIKA paljon pakattavaa ja pakastettavaa…

Kuvauspäivä Kallilassa, ja kun kuvaajasta tulee kuvattu…

Onneksemme kuvauspäiväksi osui mitä kaunein heinäkuun alun aurinkoinen päivä. Aikamoinen ilo talven aristamille silmille <3<3<3

Kallila vaipuu vuosittain muutaman kuukauden talviuneen. Synkimmän syksyn ja talvikuukausien pituinen tauko ja arki kaupungissa synnyttää joka vuosi suunnattoman kaipuun ja odotuksen kevääseen ja kesään. Kasteluetäisyydelläkin elää vähän tässä samassa rytmissä.

Hyvä syy muistella menneen kesän ihanuuksia on Meidän Mökki -lehdessä tammikuussa ulos tuleva pieni tunnelmakuvaus meidän kesäparatiisistamme. Saimme vieraaksemme valokuvaaja Suvi Elon, joka ikuisti kesäistä unelmaamme lehden sivuille. Sain itse ilon työstää juttuun tulevan tekstin.

Suvi on Turun suunnalla asuva valokuvaaja, jonka laadukkaita kuvia voi ihastella monenmoisissa julkaisuissa laidasta laitaan. Hänen aloitellessaan työskentelyään kanssamme, inspiroiduin itse kuvaamaan häntä kameran takana. Ystävällisesti Suvi antoi luvan työstää päivästämme tämän kuvallisen kertomuksen. Varsinaiset Suvin ottamat kuvat voitte käydä katsomassa Meidän Mökki -lehden sivuilta:)

Ammattilaisvalokuvaaja ei hätkähtänyt, ainakaan ulospäin näkyvällä tavalla, vaikka milti hetimiten saikin kuvattavakseen hyvin vähäpukeisen miehen. (Kuva näköjään sisältää tuotesijoittelua.)

Kuvauksen varsinaisena kohteena oli tuon samaisen hyvin vähäpukeisen miehen suunnittelema ja alusta loppuun toteuttama ulkosuihku. Hienoin yksityiskohta suihkussa on vanhasta kupariastiasta tehty suihkupää, joka tietysti pääsee paremmin oikeuksiinsa Suvin ottamassa kuvassa Meidän Mökki -lehdessä.
Kesävieraita odottava Alinan tupa pääsi kuvauksen kohteeksi.
Tässä pikku tuvassa on kylän ompelijatar Alina tehnyt työtään ja elänyt yksinkertaista elämää kahdestaan tyttärensä kanssa.
Kuvaaja joutuu työpäivänsä aikana kohtaamaan haastavia olosuhteita. Tässä tasapainoilua ja parhaan kuvakulman metsästystä yhdellä lukuisista Kallilan kiviaidoista. Uhkaava nokkospuska vasemmalla!
Lisää haasteita hapsuista.
Kärpäsen karkottimet haastoivat kameran käsittelyä. Kohteena hapsujen takana on saunatupa
Porstuasta Kallilan tupaan, jossa itse asumme. Polvituntumaa otetaan 120-vuotiaisiin lattialankkuihin. Arvioni on, että ammattikuvaaja olisi poistanut tästä kuvasta ainakin tuon rikkasihvelin ja harjan seinältä, mutta amatööri saa anteeksi.

Those slimy bastards on your plate

etana puutarhassa vaaaka

Lehtokotilo leviää nopeasti ja valtaa puutarhat ja pihat tehokkaasti. Hävittämisen sijaan sitä voi kokeilla ruoanlaitossa.

Tämä ei ole nopean arkiruoan ystävän ruokakokeilu. Se ei myöskään missään missään MISSÄÄN nimessä sovi sinulle (myös vähän minulle), joka inhoat kaikkea limaista ja kiemurtelevaa. Saati sitten sinulle (myös vähän minulle), joka reilussa viikossa onnistut kehittämään jonkinlaisen kiintymyssuhteen etanafarmisi asukkaisiin.

Kaikesta tästä huolimatta taistelin läpi reilun viikon, käyden läpi kaikki nuo tunnetilat – ja sen lisäksi siivosin ja pesin pois tosi paljon etanan kakkaa.

Jos asut alueella, jossa puutarhataistelu lehtokotiloita vastaan hävitään vuosi vuoden jälkeen ja suhtaudut avoimin mielin vähän työläämpiinkin ruokakokeiluihin, tässä oivallinen tapa koetella gurmeesi rajoja.

etanat jauhot ampari vaaka

Lehtokotilot kerätään ämpäriin, jonka pohjalle laitetaan vehnäjauhoja tai leseitä. Kanteen pitää tehdä riittävästi reikiä hapensaannin varmistamiseksi. Kotiloita tulee suihkutella pari kertaa päivässä ja niiden ulosteet siivota pois.

Kun lehtokotiloiden rintama alkoi lähestyä niin kaupunki- kuin ensimmäistä kertaa myös torppapuutarhaa, päätin suoran tappamisen sijaan ryhtyä pitkittämään sitä.

Keräsin parin päivän aikana 60-70 lehtokotiloa. Laitoin ne jauhoravinnolle (myös leseitä neuvotaan käyttämään) isolla naulalla rei’itettyyn muoviämpäriin. Suihkuttelin etanat kaksi kertaa päivässä, pesin jauhoastiat – joina toimivat hyvin vaikka limppari-, kalja- tai siideripullon korkit tai sillipurkin kannet – ja vaihdoin jauhoja niin kauan, että suolesta alkoi tulla ulos mustan sijaan valkoista tavaraa

etana lavuaarissa pysty

Säilytysastian kansi kannattaa pitää hyvin kiinni ja yrittää koota puhdistaessa kaikki sarvipäät takaisin astiaan, niin välttyy tämän tyyppiseltä viestittelyltä jälkikasvun kanssa.

Lopuksi vielä suihkuttelin ja huuhtelin muutamaan kertaan kylmällä vedellä. Kiehuvaan veteen droppaaminen lienee yhtä armelias tapa ottaa etana hengiltä kuin vaikka etikka-vesiseokseen hukuttaminen, kuten puutarhaoppaissa kehotetaan. Hetken keittämisen jälkeen, valutin vedet, kaivelin hammastikun avulla lihat kotiloista ja levitin pikkukiemurat merisuolapedille. Siinä hetken lepäiltyään, huuhtelun jälkeen, päätyivät he kiehumaan lihaliemi-valkoviiniliemeen noin tunniksi.

Tunnin keittämisen jälkeen etanat ovat valmiita hyödynnettäväksi miten tahansa etanan tapaan: pannulle valkosipuli-yrttivoin kera, pastaksi, risottoon tai mitä nyt mieleen tulee.

etanat menossa uuniin pysty

Me päädyimme viemään lehtokotiloruokaneitsyytemme klassisella etanapannulla. Keitetyt etanat valurautapannun pohjalle, päälle valkosipuli-persiljavoi ja parmesaania. Uunissa niin, että paistoksesta tulee sopivan rapsakka. Kypsymisestä ei tarvitse enää tässä vaiheessa olla huolissaan.

etanat valmiina poydassa pysty

Reilun viikon työstämisen tulos: escargots de Kallila. Ei näillä ihan ravintolaa kannata aloitella, mutta kerran-pari kesässä oivallinen gurmeeherkku etanoista pitävälle ❤

 

 

Kultavettä ja kakkajuttuja

Kädet mullassa, mutta ajatukset jo kesän ruokakokemuksissa ja -kokeiluissa. Silti huomaan miettiväni pissa- ja kakkajuttuja.

sipulit mansikkamaa ja risuaita taustalla vaaka

Kun maa on muokattu ja sopivan lämmin, mansikka- ja parsamaat putsattu ja kylvötkin jossain vaiheessa tehty, saa seuraavaksi siirtyä lannoittamiseen. Luonnonmukaisuus ja ympäristöystävällisyys ovat ehdottomia lähtökohtia. Ympäristökuormaa ei varsinkaan harrastelijan tule lisätä, ja maistuuhan luomukasvatettu oman maan sato ajatuksenkin tasolla paremmalta.

Puutarhakaupoissa on varmasti hyvin tarjontaa ja oikeaoppisia neuvoja luonnonmukaiseenkin lannoittamiseen. Kokeileva harrastajapuutarhuri kuitenkin päästää itsensä irti – tässä tapauksessa istahtaa potalle tai ulkohuussiin.

Kultavesi – Guldvatten. Kuinka kaunis nimi tälle ilmaiselle luonnonmukaiselle ja ympäristöystävälliselle lannoitteelle on löydettykään. Voit myös tietysti googlata sanoilla ”virtsa lannoitteena”, mutta eikö vain kultavesi kuulosta paljon runollisemmalta?

Markkinat toimivat, ja tarjolla on tuotteita tähänkin. Puskapissaaminen saa ihan uuden sisällön kultakannua käyttämällä, eikö! Suomalaisissa puutarhaliikkeissä en ole tällaiseen törmännyt. Ostanut olisin varmasti, jos olisi eteen tullut<3

 

 

Ilmankin pärjää, ja potta kuin potta kelpaa. Kallilassa käytössä on vähän tylsempi, mutta ihan yhtä hyvin toimiva, Etolasta löytynyt versio.

pottapytty pysty

1 osa pissaa ja 9 osaa vettä. Siinä sen on: typpipitoinen lannoite, joka sisältää myös kaliumia ja fosforia – eli aika lailla juuri sitä hyvää, jota kasvuun tarvitaan. Lääkkeitä meillä ei onneksi kukaan satunnaisia särkylääkkeitä lukuun ottamatta syö – siksikin tämä lannoiteomatuotanto on turvallista. Lannoittaa tulee rivien väliin, ei suoraan kasvien päälle ja lopettaa lannoitus kaksi viikkoa ennen sadonkorjuuta.

Toisen hyvän typpipitoisen lannoitteen saa liottamalla nokkosia vedessä. Esimerkiksi ohjeen noin kilo tuoreita nokkosia ja 10 litraa vettä olen löytänyt, mutta enpä kyllä ole ihmeemmin punninnut. Sinne vaan poiminut saavin pohjalle ensin nokkosta ja kaatanut vettä päälle. Parin viikon liotuksen jälkeen kauhotaan kastelukannun pohjalle ensin nokkoslitkua ja loput vettä.

Vielä vähän niistä kakkajutuista. Kallilan torpan ympäristössä asuu huomattavasti enemmän hevosia neliökilometrillä kuin ihmisiä. Hevonkakkaa siis on tarjolla yli oman tarpeen. Mekin kysyimme ystävälliseltä naapurin oriaseman isännältä, josko saisimme heiltä kasan lantaa ja saimme sitä VUOREN. Nyt se on saanut rauhassa käydä pidemmän aikaa, ja tuottaa paikallista kasvuvoimaa puutarhassamme.

Kompostoiva käymälä on myös ihan ehdoton omavaraislannoitteen lähde. Nauti elämästä, syö hyvin ja terveellisesti – muutaman vuoden kuluttua on lapioitavissa muhevaa mustaa multaa ulkohuussin kasetista. Maasta maahan, niin se menee.

huussi pysty

Käy peremmälle, istu alas, helpotu – luvassa on mustaa multaa muutaman vuoden kuluttua.

ruohosipulit lipstikat raparperit vaaka

Ja lannoitettavaa onneksi riittää. Kylmänkin kevään jälkeen on jo hienosti tarjolla oman maan herkkuja.

Rakasta rikkaruohojasi

On jo tullut todettuakin, että Kallilan ”tilalla”  on hyvä rikkaruoho-omavaraisuuden aste. Elämä muuttui helpommaksi, mielenkiintoisemmaksi ja nautinnollisemmaksi siinä vaiheessa, kun hävittämistaistelun sijaan aloimmekin rakastaa niitä.

tomaattifetasalaatti maitohorsmalla ja paistetuilla voikukilla pysty

Tomaattifetasalaatti maitohorsmalla ja paistetuilla voikukan nupuilla hivelee kotipuutarhurin makunystyröitä.

Varsinkin kevät ja alkukesä ovat luonnonruoan ystävän juhla-aikaa.

Oman kasvimaan satoa odotellessa löytyy paljon kokeiltavaa ja maisteltavaa.

Illan menu oli nokkosfetapiiras tomaattisalaatilla.

Tomaattisalaatin jujuna oli, että kaikki vihreä oli oman pihan luonnonkasveista.

Maitohorsma on parhaimmillaan juuri nyt. Kymmensenttistä – rapsakan ja pehmeän makuista, vähän parsamaista herkkua, jota voi rouskutella ihan suoraan maastakin varsineen ja lehtineen.

Samoin voikukan nuput (kiitos Jyväskylään vinkistä <3). Niitä kannattaa kerätä aivan nuppuvaiheessa ja poistaa kokonaan kitkerältä maistuva varsi.

maitohorsmat maassa vaaka

Maitohorsmaa parhaimmillaan: noin kymmensenttisenä pikkupiiskana. Sekä lehdet että varret ovat hyvää syötävää. Kelpaa salaattiin sellaisenaan. Jotkut myös paistavat pannulla parsan tapaan.

voikukka nuput valurautapannulla pysty

Aivan nupullaan poimitut voikukat, joista kaikki varsi on poistettu, pannulla öljyssä paistumassa. Ripaus suolaa ja pippuria päälle. Sitruunakin varmisti sopisi!

 

nokkonen maitohorsma voikukan nuput leikkuulaudalla pysty

Nokkosfetapiiraan ohjeeksi kelpaa mikä tahansa lukuisista pinaattifetapiiraan ohjeista, joita netistä löytyy.

Itse tykkään korvata pienen osan vehnäjauhoista kauraleseillä. Se tuo pohjaan mukavaa rapeutta.

Nokkonen sekoitetaan tietysti ryöpättynä ja hienonnettuna munakermamaidon joukkoon.

RAKASTA SIIS RIKKARUOHOJASI. NAUTI NIIDEN HERKÄSTÄ ALKUKESÄN KAUNEUDESTÄ. MAISTELE JA KOKEILE ERI TAVOIN VALMISTETTUNA.

Muista kuitenkin aina varmistaa kunnolla, että olet tunnistanut kasvit varmasti oikein!

 

 

 

 

Entisajan kurjuus – nykypäivän kesäidylli

Eipä juuri tule ajateltua, että se, mitä tänään pidetään idyllisenä maalaisromantiikkana, ei aikanaan ole ollut juuri kurjuutta kummempaa.

u_vaaka_kallila_yleiskuva_tielta pain

Nykypäivän idylliset latautumispaikkamme punaisine tupineen ja pihoineen kertovat kovasta työstä, niukkuudesta ja äärimmäisestä sinnikkyydestä.

 

Heti maaseutuelämämme alussa 13 vuotta sitten opimme uutta: vaikka nykyään puhutaankin torpista, olemme oikeasti mäkitupalaisten jalanjäljillä.

He olivat maaseudun tilatonta väestöä ja isompien talojen työväkeä. Alhaisinta kastia heti irtolaisten jälkeen, mutta välttämätöntä työvoimaa silloiselle maatalousyhteiskunnalle.

Elinolosuhteiden parantamiseksi ja maaseudun työvoiman turvaamiseksi isojen talojen maista alettiin kontrahdeilla osoittaa pieniä maa-aloja mäkitupalaisten käyttöön. Alkoi pienten punaisten tupien aika.

kontrahti

Meidän tupamme kontrahdin on mäkitupalainen Kustaa Stenval allekirjoittanut horjuvalla K-puumerkillään vuonna 1899.

Taksvärkin määräksi kerrotaan ”joka vuosi kaksi työpäivää talon vuossa suvi aikana”. Sitä meidän ei enää odoteta tekevän, mutta kyläyhteisön toimintaan osallistuminen palkitsee kylläkin.

Tämän 120-vuotiaan ajan hapertaman sopimuksen johdosta saamme siis tänään viettää vapaa-aikaamme puolen hehtaarin maapalstalla punaisessa tuvassamme omenapuiden ja syreenien keskellä.

u_vaaka_kallila_yleiskuva_omenapuut

Tuvassa, jossa on elänyt kymmenhenkinen perhe. Kaikki ovat kertoman mukaan selvinneet aikuisuuteen asti hengissä. Vintiltä sahanpurujen keskeltä löytynyt amerikankirje kertoo osan lähteneen tavoittelemaan parempaa tulevaisuutta rapakon takaa.

amerikan-kirje

Hyvä päivä ja paljon terveisiä täältä vieralta maalta. Lauri on sairastanut keuhkotautia koko tämän syksyn…

Kiitos mäkitupalaiset punaisista tuvista ja perunamaista!

Omin käsin onnea

Eipä tullut tänäkään äitienpäivänä aamiaista vuoteeseen, äitienpäiväkorttia, ruusupuskaa tai itse kerättyä valkovuokkokimppua. Ennen kello 11.30 en nähnyt vilaustakaan tyttärestä. Toolboyn kanssa pääsin sen sijaan hommiin heti aamutunneilla. Välittömästi aamukahvien jälkeen kiivettiin henkilönostimelle ja aloitettiin vuorauslautojen kiinnitys ajan hapertamien vanhojen lautojen tilalle.

Samaan tapaan, pienillä variaatioilla, ovat äitienpäivät sujuneet tähänkin asti. Silti tänäkin vuonna sain lahjan, jota enempää ei koskaan konsanaan voisi toivoa: itse ja yhdessä tehdyn, isän ja tyttären yhteistyöllä. Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa – 16-vuotiaan flegmaattisuudella ja pienesti pakotettuna (ainakin kunnes pääsi käyttämään jiirisirkkeliä). Mutta aikaansaaden kuitenkin.

kesakeittio pysty

Kallilassa on aina tehty itse ja jämäpaloista. Viime kesänä kehittelimme kesäkeittiön muutamasta kuormalavasta ja hylätystä tiskipöydän levystä. Siitä tuli ihan omaan silmään sopiva ja toimivakin.

Jatkoa seurasi tänä keväänä, kun äitienpäivän sydäntä pusertava lahjani oli itse tehty tiskien kuivausteline kesäkeittiöön. Yhdessä sahattu, mallailtu, liimattu ja öljytty.

Itse tehdyn leima tuo rakkauden arjen askareisiin<3

Kauniita äitienpäivän 2020 viimeisiä hetkiä kaikille äideille ja äitejä muistaneille!

 

 

Mietteitä mäkituvalta – TAVAROIDEN TARINATAIVAS

Maalle kaipuun täyttymyksenä 13 vuotta sitten emme saaneetkaan pelkästään etsimäämme tosi halpaa taloa, jota ”sijoita raatamalla” -periaatteella kunnostaa. Punainen tupa omenapuiden ja valkoisten syreenien ympäröimänä oli kuin aikaikkuna, joka alkoi vastustamattomalla voimalla vetää puoleensa.

Enemmän kuin pois heitettävää ja uudistettavaa, löytyi tutkittavaa, ihmeteltävää ja opittavaa. Emme alkaneetkaan tehdä ja hankkia uutta, vaan saimme alkaa ottaa uudelleen käyttöön tavaroita, joilla on tarina.

u_vaaka_ulkotuli_sauna_terassi

Vanha saunan vesipata toimii tunnelmatulipaikkana nykysaunojille. Ajan patinoima vesisoikko viilentää kesäjuomat siinä missä modernimpi coolerikin.

u_pysty_korituoli_kattokruunu_saunakamari

Vakkoja on tehty käsityönä tavaran säilytykseen ja niitä on kulumisen myötä korjailtu ja paikkailtu. Kapeissa kangaspuissa kudotut ja keskeltä yhteen ommellut pellavaiset lakanat kyllä kutittelisivat, jopa raapisivat nykyihoa. Aikanaan ne ovat lisänneet käyttömukavuutta edeltäviin materiaaleihin verrattuna. Nyt ne tuovat patinaa ja tunnelmaa sisustukseen.

Mäkituvassamme on eletty aikana, jolloin lähes kaikki tehtiin omin käsin. Elettiin omavaraisesti ja yksinkertaisesti. Olemme löytäneet lähes kaikkea, mitä maaseututaloudessa on 1900-luvun aikaisempina vuosikymmeninä tarvittu elämiseen.

Vintagemuotia vintiltä löytyy vähemmän, mutta kovassa käytössä kulunutta, karunkaunista arjen tavaraa paljonkin. Kenelläkään meistä, vaikka kuinka kaupunkilaisiksi itsemme koemmekin, ei ole kovin monen sukupolven matka tähän elämään.

u_sauna_laudeliinat

Huolellisesti ommellut paikat ja nimikoinnit juuttisäkeissä ovat meille kulutussukupolvihyppäyksen tehneille ihmettelyn ja ihastelun kohde. Kuinka moni vielä osaa nimikoida? Siis mitä on nimikoiminen? Löytyykö monesta kauppakassista tai vanhoista farkuista paikkoja?

Nyt kesäsaunan laudeliinana toimivan juuttisäkin AS kertoo Alinasta, kylän ompelijattaresta, joka asui pikkutupaansa kahdestaan tyttärensä kanssa.

Vanhojen tavaroiden ja materiaalien säilömä historia lisää nykyasujan ja -saunojan onnellisuuden ja jatkuvuuden tunnetta.

 

Mietteitä mäkituvalta – TAVAROIDEN TARINATAIVAS

Maalle kaipuun täyttymyksenä 13 vuotta sitten emme saaneetkaan pelkästään etsimäämme tosi halpaa taloa, jota ”sijoita raatamalla” -periaatteella kunnostaa. Punainen tupa omenapuiden ja valkoisten syreenien ympäröimänä oli kuin aikaikkuna, joka alkoi vastustamattomalla voimalla vetää puoleensa.

Enemmän kuin pois heitettävää ja uudistettavaa, löytyi tutkittavaa, ihmeteltävää ja opittavaa. Emme alkaneetkaan tehdä ja hankkia uutta, vaan saimme alkaa ottaa uudelleen käyttöön tavaroita, joilla on tarina.

u_vaaka_ulkotuli_sauna_terassi

Vanha saunan vesipata toimii tunnelmatulipaikkana nykysaunojille. Ajan patinoima vesisoikko viilentää kesäjuomat siinä missä modernimpi coolerikin.

u_pysty_korituoli_kattokruunu_saunakamari

Vakkoja on tehty käsityönä tavaran säilytykseen ja niitä on kulumisen myötä korjailtu ja paikkailtu. Kapeissa kangaspuissa kudotut ja keskeltä yhteen ommellut pellavaiset lakanat kyllä kutittelisivat, jopa raapisivat nykyihoa. Aikanaan ne ovat lisänneet käyttömukavuutta edeltäviin materiaaleihin verrattuna. Nyt ne tuovat patinaa ja tunnelmaa sisustukseen.

Mäkituvassamme on eletty aikana, jolloin lähes kaikki tehtiin omin käsin. Elettiin omavaraisesti ja yksinkertaisesti. Olemme löytäneet lähes kaikkea, mitä maaseututaloudessa on 1900-luvun aikaisempina vuosikymmeninä tarvittu elämiseen.

Vintagemuotia vintiltä löytyy vähemmän, mutta kovassa käytössä kulunutta, karunkaunista arjen tavaraa paljonkin. Kenelläkään meistä, vaikka kuinka kaupunkilaisiksi itsemme koemmekin, ei ole kovin monen sukupolven matka tähän elämään.

u_sauna_laudeliinat

Huolellisesti ommellut paikat ja nimikoinnit juuttisäkeissä ovat meille kulutussukupolvihyppäyksen tehneille ihmettelyn ja ihastelun kohde. Kuinka moni vielä osaa nimikoida? Siis mitä on nimikoiminen? Löytyykö monesta kauppakassista tai vanhoista farkuista paikkoja?

Nyt kesäsaunan laudeliinana toimivan juuttisäkin AS kertoo Alinasta, kylän ompelijattaresta, joka asui pikkutupaansa kahdestaan tyttärensä kanssa.

Vanhojen tavaroiden ja materiaalien säilömä historia lisää nykyasujan ja -saunojan onnellisuuden ja jatkuvuuden tunnetta.