TARINAA TORPASTA – Mäkitupalaisia ollaan

lehtijuttu jossa kallilan kuvaSen verran iloisesti narskui paksu pakkaslumi tänä aamunakin jalkojen alla (ja kerran kaaduin), ettei puutarhan möyhennys voi vielä olla ihan ensimmäisenä mielessä. Kirjoitusintoani tyydyttääkseni kertoilen nyt vähän torpasta itsestään.

Kallila – se on meidän ”tilan” nimi. (Olen jotenkin viehättynyt käyttämään tuota tila-nimitystä. Se antaa – ainakin paikalla käymättömälle – paljon vaikuttavamman kuvan asiasta).

Tilaan on kuulunut talo tontteineen ja pieni pläntti metsää Kallelan kylän laitamilta. Meille sitä metsäplänttiä ei edes tarjottu myyntiin, eikä meillä siihen olisi varmaan ollut varaakaan, mutta ainahan omavaraisuudesta – ei pelkästään nokkosen, vaan myös polttopuun suhteen voi haaveilla.

(Ja mies olisi kyllä tykännyt metsurin työvälineistöstä  monien muiden työvälineiden lisäksi.)

Lehtijutussa yleiskuva Kallelan kylästä sekä meidän torpasta kiviaitoineen.

Kallila on mäkitupalaistorppa. Maapalstan on yhdeltä kylän tilalliselta, Evert Wapolalta kontrahdilla saanut Kustaa Stenval niminen maataloissa töitä tehnyt mies.

Kuva

Meillä on olemassa alkuperäinen kontrahtikin Kustaan puumerkillä varustettuna. Kontrahdin mukaan ”Stenval saa yhden maakaistalen Wapolan mäkilohkosta, alkaen läheltä Tiinun torppa itänpäin kahdeksankymmentä (80) metteri pitkä ja leveys on koko sadan levus – eli Hasun vajasta Lallan vajan ja tämän kappalen saa hän kaiva pelloksi mitä kallioiden puolesta voi tehdä.” Lisäksi kontrahdissa määrättiin, että Stenval tekee Wapolan talolle joka vuosi kaksi työpäivää ”talon vuossa suvi aikana”.

Mäkitupalaisethan olivat maaseudun talojen palkollista työväkeä, joiden elinolosuhteiden parantamiseksi kontrahteja ja niiden myötä pikkutorppia alkoi 1700-luvun loppupuoliskolta lähtien syntyä. Voisikohan nykypäivän syrjäytymisen ehkäisyssä vielä ajatella jotain samoja periaatteita? Jos annettaisiin vaikkapa pieniä puutarhapalstoja ihmisten käyttöön osana sosiaalipalveluja…?

No kuitenkin, Kustaa rakensi vaimonsa kanssa palstalle talon vuonna 1899, ja seuraavina vuosina tässä pienen tuvan ja vielä pienemmän kamarin torpassa asui 12-henkinen perhe! Käsittääkseni kukaan lapsista ei edes kuollut pienenä. 1920- ja 30-luvuilla muutama heistä kyllä lähti Amerikkaan. Siitä muistoina löysin vinttiä kolutessani vanhan amerikankirjeen, jonka voin myös joskus tänne laittaa, kunhan sen Kallilasta löydän.

Kallila on saavuttanut pientä paikallista kuuluisuutta kiviaidoillaan, jotka yksi Kustaan lapsenlapsista, Oskar, on aikalailla itsekseen käsityönä tehnyt. Myös maakellari on rakennettu luonnonkivistä holvaamalla. Talossa ei ole koskaan ollut hevosta, muutama sika, kanoja ja olisiko lehmä ollut. Myöskään saunaa ei ole koskaan ollut (mutta saa tulla rakantamaan!). Kylässä on ollut yhteissauna, mikä on kuulemma ollut ihan yleinen käytäntö noihin aikoihin. Oli uutta minun historiantuntemukselleni.

Kallila oli samalla suvulla siihen asti, kun me sen ostimme. Se on säilynyt hyvin muuttumattomana koko 114 vuotisen historiansa ajan.

vanhoja kuvia kallilasta

3 ajatusta artikkelista “TARINAA TORPASTA – Mäkitupalaisia ollaan

  1. Itseasiassa tuo syrjäytymisen ehkäisy puutarhatöitä tarjoamalla on aika vanha keksintö: tällä idealla yritettiin pitää Turussakin ’sakilaiset’ kurissa tuossa 1930-luvulla. Vekaroille jaettiin puutarhapläntti ja sitten oli ilmeisesti jotain kilpailujakin, että kuka sai suurimman perunasadon jne. Ilmeisesti tämä on ollut koko puutarhapalsta – ajattelun takana.
    Tosi kiva lukea Kallilan historiaa – aika paljon olet saanut selville. Ovatko kaikki tietosi peräisin Kallilasta löytyneistä dokumenteista, vai oletko kaivellut tietoja muualtakin?

  2. Kallilan myi meille sellainen 85-vuotias nainen, joka oli huolellisesti säilyttänyt kaiken paikkaan liittyvän materiaalin valokuvista lähtien. Lisäksi hän halusi tulla yhdeksi iltapäiväksi meille sinne kylään ja kertoi sen aikana paljon juttuja talosta ja suvusta, joka siinä oli asunut. Sitten hän lopuksi kaupan päällisiksi lahjoitti meille räsymatot tuvan lattiaan.

  3. Toivoisi niin, että nyky-yhteiskunnan tukitoimissa jossain asioissa mentäisiin ajassa vähän taaksepäinkin – uusin muotoiluin vain. Ajatelkaa nyt. Joku tekisi ensin sellaisen tosi simppelinhauskan ”gardening for dummies/beginners/wannabe’ers” -tyyppisen puutarhakirjan (jollaista esim. minä olisin kaivannut tosi paljon – ja edelleen kaipaisin). Sitten haettaisiin kumppaneiksi joitakin puutarha-alan yrityksiä (me tehtiin koulujen kanssa Turussa kerran Huiskaus-hyötyliikuntakampanja ja saatiin paljon ylijäämäkukkasipuleita kouluille jaettaviksi). Sitten vaan jaettaisiin pikku-puutarhaplänttejä ihmisten käyttöön ja samalla pieni ”aloituspaketti mukaan”. Joku hevostalli lähtisi varmaan mukaan ja kärräisi muutaman kuormallisen käynyttä hepankakkaa lannoitteeksi jnejne. Yrityksille yhteiskuntavastuuta ja tukitoimiin konkretiaa. Sitten nämä puutarhaplänttialueet voisi suunnitella niin, että niille olisi helppo tehdä kävely- ja tutustumisretkiä.

    Noin se ajatus sitten karkasi tänä rapsakan kirpeänä pakkasaamuna.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s