Kasteluetäisyydellä…

… on nyt perustettu. Se oli työn ja tuskan takana (olen ehkä universumin huonoin ja kärsimättömin tietotekniinkan käyttäjä – tai sitten nämä alustat vaimitänämäsittenovatkin ovat ihan saamarin vaikeita käyttää).

Huhtikuun puoliväli lähestyy ja tänään tuli lunta vain noin kymmenisen senttiä. Mikä siis sen parempi päivä puutarha- ja torppariblogin avaamiselle. Tämä on yhden intomielisen harrastajapuutarhurin ja -torpparin päiväkirja. Intoa on edelleen enemmän kuin taitoa ja siksi jokainen onnistuminen on ihmeellinen yllätys ja epäonnistuminen oppia tuleville vuosille.

Muutama vuosi sitten päätin, että meidän perheen on aika aina välillä irtaantua kaupungista, päästä maaseudulle mullan tuoksuun. Tarvittiin siis torppa. Ja tietysti ajatuksen myyminen toiselle puoliskolle. Sille, jolla on hartiat, työkalut ja kaikkea sellaista näppärää taitoa, jolla päänitäyteiset visiot muuttuvat konkretiaksi.

Olen ylpeä siitä että olen luonut sekä sijoitus- että kiinteistönvälitysmaailmaan pari käytännöllistä uutta termiä. ”Sijoita raatamalla” on se sijoitusmaailmaan sopiva. Tällä ajatus myytiin sille perheen käytännöllisemmälle osapuolelle. Ostetaan TOSI halpa vanha torppa maalta ja sen jälkeen kaikki mitä sen eteen tehdään, on SIJOITTAMISTA. Se toimi!

Etsinnän ensisijainen kriteeri oli ”kasteluetäisyydellä”. Puutarhaa piti päästä hoitamaan. Sijainnin piti siis olla sellainen, että illassa ehtii käydä kotoa edestakaisin kastelemassa jos tarve vaatii. Tätä saa ihan vapaasti alkaa käyttää kiinteistöbisneksessä.

Image

Tuollainen löytyi. Tästä eteenpäin tulen kirjoittelemaan tänne kaikenlaisia kaupunkilaisharrastelijapuutarhurin ja -torpparin päiväkirjamerkintöjä. Saa lukea, kommentoida, neuvoa ja vinkata!

8 ajatusta artikkelista “Kasteluetäisyydellä…

  1. Hieno juttu Anu! Lueskelen tätä sitten kateellisenan kun meidän ei-kasteluetäisyydellä olevan kesämökin vähäiset yrtit ja kukat ovat hukkuneet (kuten viime kesänä) tai paahtuneet (kuten edellisenä kesänä).

  2. Onpa kiva lukea teidän projektistanne, kun minusta ei sitten tullutkaan torpparia :). Tuo Kallila on kyllä tosi sympaattisen näköinen paikka.

  3. Käyppäs myös tutustumassa internetissä avantouinnin terveysvaikutteisiin. Tekee hyvää myös Toolboylle joka joutuu työssään stressantumaan. Kylmäuinti on hyvä aloittaa syksyllä ja se parantaa unen laatua huomattavasti, laskee verenpainetta yms. Avantouintia voi harrastaa lähempänäkin kuin kasteluetäisyydellä kuten Maskun jääkarhuissa, Ruissalon Saukoissa jne.
    Perunamaahan ei kuulemma kannata laittaa kalkkia koska perunalle kuuluu olla kuulemma hapanta maata. Sipuli sen sijaan pitää makeahkosta maasta.

    • Nyt kärrättiin pieni kerros haravoituja lehtiä kasvimaiden päälle. Saa nähdä ravitseeko ja muhevoittaako maata niin kuin sanotaan. Pulahdukset vielä edessä tältä päivältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s