Pyyhenaulakot vähän isommallekin jännitteelle

Entisten vuosikymmenten tunnelma on helposti elettävissä vanhassa maalaistorpassa, jota ajan uudistukset eivät kovinkaan paljoa ole koskettaneet. Sähköistys on yksi niistä, ja viime kesään asti Kallilan torpassa elettiin monen vuosikymmen takaisilla sähkövedoilla.

Sitten pamahti vähän isommin, ja vanhat aikaa nähneet sähkökytkimet, pistorasiat ja sulakerasia jäivät vain koristeiksi muistuttamaan menneistä. Tilalle tuli tehokkaampaa ja turvallisempaa, joskaan ei ollenkaan yhtä kaunista ja kuvauksellista sähkötekniikkaa.

Samoihin aikoihin pihapiiristä hävisi vanha, ties milloin pystytetty sähkötolppa, josta vedettiin sähköjä lähitaloihinkin. Myös pihapiirin käpytikka joutui etsimään uuden nakutuspuunsa ja menetti hyvän, metallisen aksenttilautassoundinsa tolpan päässä olevan metallisuojan poistuttua. Sähkön maan alle menon myötä emme myöskään saa enää ihastella pääskypoikueita pihapiirin sähkölangoilla henkeä vetämässä lentoharjoitustensa välillä.

pyyhenaulakko saunakamari vaaka

Niin ne ihmiskäden aikaansaannokset muuttuvat ajan myötä osaksi luontoa. Sen, mikä ei aikoinaan lainkaan ole luontoon kuulunut, hävittäminen vaikuttaa lähiympäristöön yllättävänkin paljon. Onneksi kuitenkin tikka on löytänyt uusia rumpupuita ja pääskytkin ilahduttavat edelleen ilmassa kirmaillessaan. Tosin edelleen jää mietityttämään, mihin ne pääskypoikueet nyt laskeutuvat lepotauolleen? Soitto luontoiltaan saattaisi auttaa.

Vanha sähkötarvikkeisto tulee muutoksen myötä turhaksi. Toolboy on niitä onneksi säästänyt, ja juhannuksen ja rakkaan isäni 80-vuotisjuhlinnan lomassa niitä puhdisteltiin. Sen myötä pihasaunan jo ennenkin vanhoja löytöjä hyödyntämällä syntynyt pyyhenaulakosto täydentyi vähän tavallista kestävämmillä versioilla.

Those slimy bastards on your plate

etana puutarhassa vaaaka

Lehtokotilo leviää nopeasti ja valtaa puutarhat ja pihat tehokkaasti. Hävittämisen sijaan sitä voi kokeilla ruoanlaitossa.

Tämä ei ole nopean arkiruoan ystävän ruokakokeilu. Se ei myöskään missään missään MISSÄÄN nimessä sovi sinulle (myös vähän minulle), joka inhoat kaikkea limaista ja kiemurtelevaa. Saati sitten sinulle (myös vähän minulle), joka reilussa viikossa onnistut kehittämään jonkinlaisen kiintymyssuhteen etanafarmisi asukkaisiin.

Kaikesta tästä huolimatta taistelin läpi reilun viikon, käyden läpi kaikki nuo tunnetilat – ja sen lisäksi siivosin ja pesin pois tosi paljon etanan kakkaa.

Jos asut alueella, jossa puutarhataistelu lehtokotiloita vastaan hävitään vuosi vuoden jälkeen ja suhtaudut avoimin mielin vähän työläämpiinkin ruokakokeiluihin, tässä oivallinen tapa koetella gurmeesi rajoja.

etanat jauhot ampari vaaka

Lehtokotilot kerätään ämpäriin, jonka pohjalle laitetaan vehnäjauhoja tai leseitä. Kanteen pitää tehdä riittävästi reikiä hapensaannin varmistamiseksi. Kotiloita tulee suihkutella pari kertaa päivässä ja niiden ulosteet siivota pois.

Kun lehtokotiloiden rintama alkoi lähestyä niin kaupunki- kuin ensimmäistä kertaa myös torppapuutarhaa, päätin suoran tappamisen sijaan ryhtyä pitkittämään sitä.

Keräsin parin päivän aikana 60-70 lehtokotiloa. Laitoin ne jauhoravinnolle (myös leseitä neuvotaan käyttämään) isolla naulalla rei’itettyyn muoviämpäriin. Suihkuttelin etanat kaksi kertaa päivässä, pesin jauhoastiat – joina toimivat hyvin vaikka limppari-, kalja- tai siideripullon korkit tai sillipurkin kannet – ja vaihdoin jauhoja niin kauan, että suolesta alkoi tulla ulos mustan sijaan valkoista tavaraa

etana lavuaarissa pysty

Säilytysastian kansi kannattaa pitää hyvin kiinni ja yrittää koota puhdistaessa kaikki sarvipäät takaisin astiaan, niin välttyy tämän tyyppiseltä viestittelyltä jälkikasvun kanssa.

Lopuksi vielä suihkuttelin ja huuhtelin muutamaan kertaan kylmällä vedellä. Kiehuvaan veteen droppaaminen lienee yhtä armelias tapa ottaa etana hengiltä kuin vaikka etikka-vesiseokseen hukuttaminen, kuten puutarhaoppaissa kehotetaan. Hetken keittämisen jälkeen, valutin vedet, kaivelin hammastikun avulla lihat kotiloista ja levitin pikkukiemurat merisuolapedille. Siinä hetken lepäiltyään, huuhtelun jälkeen, päätyivät he kiehumaan lihaliemi-valkoviiniliemeen noin tunniksi.

Tunnin keittämisen jälkeen etanat ovat valmiita hyödynnettäväksi miten tahansa etanan tapaan: pannulle valkosipuli-yrttivoin kera, pastaksi, risottoon tai mitä nyt mieleen tulee.

etanat menossa uuniin pysty

Me päädyimme viemään lehtokotiloruokaneitsyytemme klassisella etanapannulla. Keitetyt etanat valurautapannun pohjalle, päälle valkosipuli-persiljavoi ja parmesaania. Uunissa niin, että paistoksesta tulee sopivan rapsakka. Kypsymisestä ei tarvitse enää tässä vaiheessa olla huolissaan.

etanat valmiina poydassa pysty

Reilun viikon työstämisen tulos: escargots de Kallila. Ei näillä ihan ravintolaa kannata aloitella, mutta kerran-pari kesässä oivallinen gurmeeherkku etanoista pitävälle ❤

 

 

Kultavettä ja kakkajuttuja

Kädet mullassa, mutta ajatukset jo kesän ruokakokemuksissa ja -kokeiluissa. Silti huomaan miettiväni pissa- ja kakkajuttuja.

sipulit mansikkamaa ja risuaita taustalla vaaka

Kun maa on muokattu ja sopivan lämmin, mansikka- ja parsamaat putsattu ja kylvötkin jossain vaiheessa tehty, saa seuraavaksi siirtyä lannoittamiseen. Luonnonmukaisuus ja ympäristöystävällisyys ovat ehdottomia lähtökohtia. Ympäristökuormaa ei varsinkaan harrastelijan tule lisätä, ja maistuuhan luomukasvatettu oman maan sato ajatuksenkin tasolla paremmalta.

Puutarhakaupoissa on varmasti hyvin tarjontaa ja oikeaoppisia neuvoja luonnonmukaiseenkin lannoittamiseen. Kokeileva harrastajapuutarhuri kuitenkin päästää itsensä irti – tässä tapauksessa istahtaa potalle tai ulkohuussiin.

Kultavesi – Guldvatten. Kuinka kaunis nimi tälle ilmaiselle luonnonmukaiselle ja ympäristöystävälliselle lannoitteelle on löydettykään. Voit myös tietysti googlata sanoilla ”virtsa lannoitteena”, mutta eikö vain kultavesi kuulosta paljon runollisemmalta?

Markkinat toimivat, ja tarjolla on tuotteita tähänkin. Puskapissaaminen saa ihan uuden sisällön kultakannua käyttämällä, eikö! Suomalaisissa puutarhaliikkeissä en ole tällaiseen törmännyt. Ostanut olisin varmasti, jos olisi eteen tullut<3

 

 

Ilmankin pärjää, ja potta kuin potta kelpaa. Kallilassa käytössä on vähän tylsempi, mutta ihan yhtä hyvin toimiva, Etolasta löytynyt versio.

pottapytty pysty

1 osa pissaa ja 9 osaa vettä. Siinä sen on: typpipitoinen lannoite, joka sisältää myös kaliumia ja fosforia – eli aika lailla juuri sitä hyvää, jota kasvuun tarvitaan. Lääkkeitä meillä ei onneksi kukaan satunnaisia särkylääkkeitä lukuun ottamatta syö – siksikin tämä lannoiteomatuotanto on turvallista. Lannoittaa tulee rivien väliin, ei suoraan kasvien päälle ja lopettaa lannoitus kaksi viikkoa ennen sadonkorjuuta.

Toisen hyvän typpipitoisen lannoitteen saa liottamalla nokkosia vedessä. Esimerkiksi ohjeen noin kilo tuoreita nokkosia ja 10 litraa vettä olen löytänyt, mutta enpä kyllä ole ihmeemmin punninnut. Sinne vaan poiminut saavin pohjalle ensin nokkosta ja kaatanut vettä päälle. Parin viikon liotuksen jälkeen kauhotaan kastelukannun pohjalle ensin nokkoslitkua ja loput vettä.

Vielä vähän niistä kakkajutuista. Kallilan torpan ympäristössä asuu huomattavasti enemmän hevosia neliökilometrillä kuin ihmisiä. Hevonkakkaa siis on tarjolla yli oman tarpeen. Mekin kysyimme ystävälliseltä naapurin oriaseman isännältä, josko saisimme heiltä kasan lantaa ja saimme sitä VUOREN. Nyt se on saanut rauhassa käydä pidemmän aikaa, ja tuottaa paikallista kasvuvoimaa puutarhassamme.

Kompostoiva käymälä on myös ihan ehdoton omavaraislannoitteen lähde. Nauti elämästä, syö hyvin ja terveellisesti – muutaman vuoden kuluttua on lapioitavissa muhevaa mustaa multaa ulkohuussin kasetista. Maasta maahan, niin se menee.

huussi pysty

Käy peremmälle, istu alas, helpotu – luvassa on mustaa multaa muutaman vuoden kuluttua.

ruohosipulit lipstikat raparperit vaaka

Ja lannoitettavaa onneksi riittää. Kylmänkin kevään jälkeen on jo hienosti tarjolla oman maan herkkuja.

Rakasta rikkaruohojasi

On jo tullut todettuakin, että Kallilan ”tilalla”  on hyvä rikkaruoho-omavaraisuuden aste. Elämä muuttui helpommaksi, mielenkiintoisemmaksi ja nautinnollisemmaksi siinä vaiheessa, kun hävittämistaistelun sijaan aloimmekin rakastaa niitä.

tomaattifetasalaatti maitohorsmalla ja paistetuilla voikukilla pysty

Tomaattifetasalaatti maitohorsmalla ja paistetuilla voikukan nupuilla hivelee kotipuutarhurin makunystyröitä.

Varsinkin kevät ja alkukesä ovat luonnonruoan ystävän juhla-aikaa.

Oman kasvimaan satoa odotellessa löytyy paljon kokeiltavaa ja maisteltavaa.

Illan menu oli nokkosfetapiiras tomaattisalaatilla.

Tomaattisalaatin jujuna oli, että kaikki vihreä oli oman pihan luonnonkasveista.

Maitohorsma on parhaimmillaan juuri nyt. Kymmensenttistä – rapsakan ja pehmeän makuista, vähän parsamaista herkkua, jota voi rouskutella ihan suoraan maastakin varsineen ja lehtineen.

Samoin voikukan nuput (kiitos Jyväskylään vinkistä <3). Niitä kannattaa kerätä aivan nuppuvaiheessa ja poistaa kokonaan kitkerältä maistuva varsi.

maitohorsmat maassa vaaka

Maitohorsmaa parhaimmillaan: noin kymmensenttisenä pikkupiiskana. Sekä lehdet että varret ovat hyvää syötävää. Kelpaa salaattiin sellaisenaan. Jotkut myös paistavat pannulla parsan tapaan.

voikukka nuput valurautapannulla pysty

Aivan nupullaan poimitut voikukat, joista kaikki varsi on poistettu, pannulla öljyssä paistumassa. Ripaus suolaa ja pippuria päälle. Sitruunakin varmisti sopisi!

 

nokkonen maitohorsma voikukan nuput leikkuulaudalla pysty

Nokkosfetapiiraan ohjeeksi kelpaa mikä tahansa lukuisista pinaattifetapiiraan ohjeista, joita netistä löytyy.

Itse tykkään korvata pienen osan vehnäjauhoista kauraleseillä. Se tuo pohjaan mukavaa rapeutta.

Nokkonen sekoitetaan tietysti ryöpättynä ja hienonnettuna munakermamaidon joukkoon.

RAKASTA SIIS RIKKARUOHOJASI. NAUTI NIIDEN HERKÄSTÄ ALKUKESÄN KAUNEUDESTÄ. MAISTELE JA KOKEILE ERI TAVOIN VALMISTETTUNA.

Muista kuitenkin aina varmistaa kunnolla, että olet tunnistanut kasvit varmasti oikein!

 

 

 

 

Entisajan kurjuus – nykypäivän kesäidylli

Eipä juuri tule ajateltua, että se, mitä tänään pidetään idyllisenä maalaisromantiikkana, ei aikanaan ole ollut juuri kurjuutta kummempaa.

u_vaaka_kallila_yleiskuva_tielta pain

Nykypäivän idylliset latautumispaikkamme punaisine tupineen ja pihoineen kertovat kovasta työstä, niukkuudesta ja äärimmäisestä sinnikkyydestä.

 

Heti maaseutuelämämme alussa 13 vuotta sitten opimme uutta: vaikka nykyään puhutaankin torpista, olemme oikeasti mäkitupalaisten jalanjäljillä.

He olivat maaseudun tilatonta väestöä ja isompien talojen työväkeä. Alhaisinta kastia heti irtolaisten jälkeen, mutta välttämätöntä työvoimaa silloiselle maatalousyhteiskunnalle.

Elinolosuhteiden parantamiseksi ja maaseudun työvoiman turvaamiseksi isojen talojen maista alettiin kontrahdeilla osoittaa pieniä maa-aloja mäkitupalaisten käyttöön. Alkoi pienten punaisten tupien aika.

kontrahti

Meidän tupamme kontrahdin on mäkitupalainen Kustaa Stenval allekirjoittanut horjuvalla K-puumerkillään vuonna 1899.

Taksvärkin määräksi kerrotaan ”joka vuosi kaksi työpäivää talon vuossa suvi aikana”. Sitä meidän ei enää odoteta tekevän, mutta kyläyhteisön toimintaan osallistuminen palkitsee kylläkin.

Tämän 120-vuotiaan ajan hapertaman sopimuksen johdosta saamme siis tänään viettää vapaa-aikaamme puolen hehtaarin maapalstalla punaisessa tuvassamme omenapuiden ja syreenien keskellä.

u_vaaka_kallila_yleiskuva_omenapuut

Tuvassa, jossa on elänyt kymmenhenkinen perhe. Kaikki ovat kertoman mukaan selvinneet aikuisuuteen asti hengissä. Vintiltä sahanpurujen keskeltä löytynyt amerikankirje kertoo osan lähteneen tavoittelemaan parempaa tulevaisuutta rapakon takaa.

amerikan-kirje

Hyvä päivä ja paljon terveisiä täältä vieralta maalta. Lauri on sairastanut keuhkotautia koko tämän syksyn…

Kiitos mäkitupalaiset punaisista tuvista ja perunamaista!

Omin käsin onnea

Eipä tullut tänäkään äitienpäivänä aamiaista vuoteeseen, äitienpäiväkorttia, ruusupuskaa tai itse kerättyä valkovuokkokimppua. Ennen kello 11.30 en nähnyt vilaustakaan tyttärestä. Toolboyn kanssa pääsin sen sijaan hommiin heti aamutunneilla. Välittömästi aamukahvien jälkeen kiivettiin henkilönostimelle ja aloitettiin vuorauslautojen kiinnitys ajan hapertamien vanhojen lautojen tilalle.

Samaan tapaan, pienillä variaatioilla, ovat äitienpäivät sujuneet tähänkin asti. Silti tänäkin vuonna sain lahjan, jota enempää ei koskaan konsanaan voisi toivoa: itse ja yhdessä tehdyn, isän ja tyttären yhteistyöllä. Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa – 16-vuotiaan flegmaattisuudella ja pienesti pakotettuna (ainakin kunnes pääsi käyttämään jiirisirkkeliä). Mutta aikaansaaden kuitenkin.

kesakeittio pysty

Kallilassa on aina tehty itse ja jämäpaloista. Viime kesänä kehittelimme kesäkeittiön muutamasta kuormalavasta ja hylätystä tiskipöydän levystä. Siitä tuli ihan omaan silmään sopiva ja toimivakin.

Jatkoa seurasi tänä keväänä, kun äitienpäivän sydäntä pusertava lahjani oli itse tehty tiskien kuivausteline kesäkeittiöön. Yhdessä sahattu, mallailtu, liimattu ja öljytty.

Itse tehdyn leima tuo rakkauden arjen askareisiin<3

Kauniita äitienpäivän 2020 viimeisiä hetkiä kaikille äideille ja äitejä muistaneille!

 

 

Mietteitä mäkituvalta – TAVAROIDEN TARINATAIVAS

Maalle kaipuun täyttymyksenä 13 vuotta sitten emme saaneetkaan pelkästään etsimäämme tosi halpaa taloa, jota ”sijoita raatamalla” -periaatteella kunnostaa. Punainen tupa omenapuiden ja valkoisten syreenien ympäröimänä oli kuin aikaikkuna, joka alkoi vastustamattomalla voimalla vetää puoleensa.

Enemmän kuin pois heitettävää ja uudistettavaa, löytyi tutkittavaa, ihmeteltävää ja opittavaa. Emme alkaneetkaan tehdä ja hankkia uutta, vaan saimme alkaa ottaa uudelleen käyttöön tavaroita, joilla on tarina.

u_vaaka_ulkotuli_sauna_terassi

Vanha saunan vesipata toimii tunnelmatulipaikkana nykysaunojille. Ajan patinoima vesisoikko viilentää kesäjuomat siinä missä modernimpi coolerikin.

u_pysty_korituoli_kattokruunu_saunakamari

Vakkoja on tehty käsityönä tavaran säilytykseen ja niitä on kulumisen myötä korjailtu ja paikkailtu. Kapeissa kangaspuissa kudotut ja keskeltä yhteen ommellut pellavaiset lakanat kyllä kutittelisivat, jopa raapisivat nykyihoa. Aikanaan ne ovat lisänneet käyttömukavuutta edeltäviin materiaaleihin verrattuna. Nyt ne tuovat patinaa ja tunnelmaa sisustukseen.

Mäkituvassamme on eletty aikana, jolloin lähes kaikki tehtiin omin käsin. Elettiin omavaraisesti ja yksinkertaisesti. Olemme löytäneet lähes kaikkea, mitä maaseututaloudessa on 1900-luvun aikaisempina vuosikymmeninä tarvittu elämiseen.

Vintagemuotia vintiltä löytyy vähemmän, mutta kovassa käytössä kulunutta, karunkaunista arjen tavaraa paljonkin. Kenelläkään meistä, vaikka kuinka kaupunkilaisiksi itsemme koemmekin, ei ole kovin monen sukupolven matka tähän elämään.

u_sauna_laudeliinat

Huolellisesti ommellut paikat ja nimikoinnit juuttisäkeissä ovat meille kulutussukupolvihyppäyksen tehneille ihmettelyn ja ihastelun kohde. Kuinka moni vielä osaa nimikoida? Siis mitä on nimikoiminen? Löytyykö monesta kauppakassista tai vanhoista farkuista paikkoja?

Nyt kesäsaunan laudeliinana toimivan juuttisäkin AS kertoo Alinasta, kylän ompelijattaresta, joka asui pikkutupaansa kahdestaan tyttärensä kanssa.

Vanhojen tavaroiden ja materiaalien säilömä historia lisää nykyasujan ja -saunojan onnellisuuden ja jatkuvuuden tunnetta.

 

Mietteitä mäkituvalta – TAVAROIDEN TARINATAIVAS

Maalle kaipuun täyttymyksenä 13 vuotta sitten emme saaneetkaan pelkästään etsimäämme tosi halpaa taloa, jota ”sijoita raatamalla” -periaatteella kunnostaa. Punainen tupa omenapuiden ja valkoisten syreenien ympäröimänä oli kuin aikaikkuna, joka alkoi vastustamattomalla voimalla vetää puoleensa.

Enemmän kuin pois heitettävää ja uudistettavaa, löytyi tutkittavaa, ihmeteltävää ja opittavaa. Emme alkaneetkaan tehdä ja hankkia uutta, vaan saimme alkaa ottaa uudelleen käyttöön tavaroita, joilla on tarina.

u_vaaka_ulkotuli_sauna_terassi

Vanha saunan vesipata toimii tunnelmatulipaikkana nykysaunojille. Ajan patinoima vesisoikko viilentää kesäjuomat siinä missä modernimpi coolerikin.

u_pysty_korituoli_kattokruunu_saunakamari

Vakkoja on tehty käsityönä tavaran säilytykseen ja niitä on kulumisen myötä korjailtu ja paikkailtu. Kapeissa kangaspuissa kudotut ja keskeltä yhteen ommellut pellavaiset lakanat kyllä kutittelisivat, jopa raapisivat nykyihoa. Aikanaan ne ovat lisänneet käyttömukavuutta edeltäviin materiaaleihin verrattuna. Nyt ne tuovat patinaa ja tunnelmaa sisustukseen.

Mäkituvassamme on eletty aikana, jolloin lähes kaikki tehtiin omin käsin. Elettiin omavaraisesti ja yksinkertaisesti. Olemme löytäneet lähes kaikkea, mitä maaseututaloudessa on 1900-luvun aikaisempina vuosikymmeninä tarvittu elämiseen.

Vintagemuotia vintiltä löytyy vähemmän, mutta kovassa käytössä kulunutta, karunkaunista arjen tavaraa paljonkin. Kenelläkään meistä, vaikka kuinka kaupunkilaisiksi itsemme koemmekin, ei ole kovin monen sukupolven matka tähän elämään.

u_sauna_laudeliinat

Huolellisesti ommellut paikat ja nimikoinnit juuttisäkeissä ovat meille kulutussukupolvihyppäyksen tehneille ihmettelyn ja ihastelun kohde. Kuinka moni vielä osaa nimikoida? Siis mitä on nimikoiminen? Löytyykö monesta kauppakassista tai vanhoista farkuista paikkoja?

Nyt kesäsaunan laudeliinana toimivan juuttisäkin AS kertoo Alinasta, kylän ompelijattaresta, joka asui pikkutupaansa kahdestaan tyttärensä kanssa.

Vanhojen tavaroiden ja materiaalien säilömä historia lisää nykyasujan ja -saunojan onnellisuuden ja jatkuvuuden tunnetta.

 

Hirressä!

Tänään kaiveltiin esiin historiaa 120 vuoden takaa, ehkä pidemmältäkin. Kallila oli välttänyt lähes kaiken uudistamisen meitä edeltäneillä vuosikymmenillä, emmekä mekään tilannetta juuri ole lähteneet muuttamaan. Ei ole vedetty vettä sisään, ei rakennettu vesivessaa tai saunaa. Torppa on onneksi rakennettu laakean kallion laelle.

kasteluetäisyydellä

Ei ole vaikea päätellä, mistä Kallila on saanut nimensä. Kuiva kallioinen mäki haastaa vähän puutarhuria, mutta on ollut hyvä vanhalle talolle.

Kaikesta tästä johtuen olemme elätelleet toivetta siitä, että mitään kovin mätää ei seinien sisältä löytyisi. Tilanne on ollut salaisuus meille kaikki 13 täällä viettämäämme vuotta.

seinat yleiskuva pysty

Tänään, koronan vuonna, kaivettiin osittaisen vuorauslaudan uusimisen vuoksi hirsipintaa näkyville. Ikkunoiden aluset ovat tällaisen vedettömän torpan kriittisimmät kohdat, kun vuosikymmenten sadevedet ovat etsineet reittejään rakenteisiin. Mikä ihana yllätys paljastuikaan, kun vain ylin, suoraan ikkunan alla oleva hirren osa oli hapertunut. Kaikki muu sen alla ja sivuilla oli ihan napakkaa tavaraa!

Toolboy on näppärä käsistään, poisti hapertuneen osan ja korvasi sen paksulla lankulla. Ikkunoiden ympärys tiivistettiin pellavarivellä. Seuraavaksi uutta tuulensuojalevyä pintaan, että pysyy kynttilöissä tuli syksyn pimeinä myrskyisinä iltoina. Tuulensuojalevyyn kiinnitetään vaakalaudat, joihin varsinaiset vuorauslaudat lyödään kiinni. Lopuksi sitten vaan punamultaa pintaan. Sitä ei kuulemma kokeilla omatuotantona😊

On hienoa saada jakaa historiaa Kustaa Stenvallin 1899 kymmenhenkiselle perheelleen rakentamassa talovanhuksessa. Malja mäkituville!

Great (cider) expectations

Kevät on harrastajatorpparin ja -puutarhurin parasta aikaa. Kaikki on vielä edessä ja mahdollista. Joka puolella on lupausta kasvusta, kukinnoista, marjoista ja hedelmistä. Tänään katse kääntyi hedelmäosastolle ja kauniisiin omenankukan nuppuihin. Jos kaudesta tulee suotuisa, voi odotettavissa olla samanlainen runsas ja hyvälaatuinen sato kuin viime vuonnakin.

Uudet itse istuttamamme, nyt noin 10-vuotiset puut tuottivat kauniin sadon. Vuosikymmenet torpan pihalla pahuuden vallassa kasvaneet puuvanhukset palkitsivat meitä siitä, että olemme raivanneet puutarhaa heidän ympäriltään ja silloin tällöin vähän karsineet huonoimpia oksia. Torppaelämämme alkuvaiheessa omenat olivat pienia, kovia ja karvaan happamia. Nyt nekin yllättäen tuottivat makoisan runsaan sadon<3

Sitten alkoi taas vähän suussa napsata. Viime vuoden sadon hyödyntämispohdinnassa päädyimme kokeilemaan siiderin valmistusta. Siiderin valmistukseen löytyy googlaamalla vaikka kuinka paljon ohjeita. Se ei ole vaikeaa, mutta vähän ajankäyttöä ja perehtymistä vaativaa kuitenkin. Itse aloitimme Strömsön ohjeilla ja jatkoimme sitten sen pohjalta perehtymistä.

Siideriprojektin alkusysäyksenä oli vanhoista nurkista tehty kaunis pullolöytö. Pullon putsaus tuotti päänvaivaa – olihan se koitunut muun muassa yhden jo hyvin muumioituneen pikku hiiren viimeiseksi leposijaksi. Kiehuvan kuuman veden, pesuaineen ja hienon hiekan yhdistelmä tuotti puhtaan lopputuloksen.

60-70 kiloa omenoita tuotti paikallisella mehuasemalla puristettuna 40-50 litraa hyvää mehua. Osa siitä juotiin syksyn aikana. Osa laitettiin pulputtamaan siideriksi. Pulputusta kesti vajaan kuukauden. Itse pullotimme juoman jo tässä vaiheessa ja lisäsimme jokaiseen pulloon vähän sokeria poreiden muodostumiseksi.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ei kun skål!

Malja uudelle kasvulle!